tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Riemullista pääsiäistä!

Eilen pääsimme juhlimaan Kristuksen ylösnousemuksen juhlaa kirkolle, Euroopan puolelle. Ilo seurakunnan keskellä oli käsin kosketeltava, kirkkosali täynnä eri kansallisuuksia yhdessä veisaamassa, rukoilemassa, nauttimassa ehtoollista ja päättäen juhlan yhteiseen pääsiäisateriaan. Saimme nähdä kristittyjen ympäri maailman yhdessä juhlivan vuoden tärkeintä juhlaa.

Ennenkin Istanbulissa on juhlittu pääsiäisen sanomaa. Lankalauantaina otimme suunnan kohti Choran kirkkoa ja Konstantinopolin muureja. Chora tarkoittaa "kaupungin ulkopuolella, maaseutua". Kirkko on alunperin rakennettu Konstantinuksen muurien (300 jKr alussa) ulkopuolelle. Muureja laajennettiin Theodosius II aikana 400-luvulla. Nyt muurien sisäpuolella sijaitseva kirkko kuitenkin säilytti vanhan nimensä.



Myös Choran kirkkoa, kuten lukuisia muitakin rakennuksia, on koetellut maajäristykset.  Alkuperäisestä, pienestä luostarista, ei ole jäljellä mitään. Nyt näkemämme kirkko on 1000-luvulta. 1511 kirkko muutettiin moskeijaksi Konstatinopolin valloituksen (1453) jälkeen ottomaanivalloittajien toimesta. Kirkon upeat mosaiikit peitettiin laastilla ja ulkopuolelle rakennettiin minareetit. 1947 moskeijasta tuli museo.





Kaanaan häät
Samantapaisia Bysantin aikaisia kirkkoja Istanbulista on löydettävissä muitakin, mutta Choran kirkon mosaiikit ja freskot ovat aivan omaa luokkaansa. Taiteilijat edustivat uutta tyylisuuntaa ja sen edustajat pakenivat ottomaanivalloittajia Italiaan. He tulivat vaikuttamaan merkittävästi renesanssin syntyyn ja siten mm. lumoavien Vatikaanin sikstuksen kappelin maalausten loistoon.


Jeesuksen syntymä
Choran maalauksista pääsiässunnuntaihin sopiva ja puhutteleva on kuvaus ylössnousseesta Kristuksesta joka vetää esivanhempamme Adamin ja Eevan ylös haudoistaan ja saatana on sidottuna Jeesuksen jaloissa.  Voiko pääsiäisen merkitystä ihmiskunnalle upeammin ja selvemmin kuvata.


Konstantinopolin jykevät, 1600 vuotta vanhat muurit ovat edelleen puhuttelevat, monella tasolla. Ne turvasivat kaupungin asukkaita onnistuneesti noin tuhat vuotta, vain venetsialaiset liittolaisineen onnistuivat ristiretken yhteydessä yllättämään kaupungin ja sen muurit. Perustettu latinalainen keisarikunta oli surkea vaihe vanhan mahtikaupungin historiassa, erityisesti sen alku, jolloin kaupungista ryöstettiin ja siellä hävitettiin mittaamattoman arvokkaita kulttuuriaarteita. Tästä iskusta Konstantinopoli ei enää palannut entiseen loistoonsa, vaikka bysanttilaiset ajoivat latinalaiset lopulta kaupungista pois. Muurit kohtasivat lopullisen voittajansa toukokuussa 1453, jolloin ottomaanit sultaani Mehmet II:n johdolla pääsivät piirityksen jälkeen läpi muureista ja Rooman valtakunnan viimeinen ripe kohtasi loppunsa.


matkan varrelta




Tekfurin palatsi (600-1100)








Tästä portista sulttaani ratsasti sisään kaupunkiin 1453.

Maailman historiallisia kohteita kolunneina täytyy todeta, että voittaja on kohdellut voitettuja muureja,  asenteella "luu kurkkuun", niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa todetaan. Osaa muureista on korjattu, mutta tämä upea myöhäisantiikin monumentti toimii monin paikoin myös kaatopaikkana, käymälänä ja siitä on revitty eri syistä pois rakennusaineita muuhun tarkoitukseen. Ehkä se muistuttaa liiaksi muinaisesta vieraasta suuruudesta, johon nykyisillä kaupunkilaisilla ei ole siteitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti