tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

perjantai 30. tammikuuta 2015

Oodi sohville

Mukava illan jälkeen, rakkaiden ystävien seurassa, hyvän ruuan äärellä, istahdan yhteen lempipaikoistani meidän Suomi-kodissa. Vieressä kököttävä pönttöuuni on vieläkin lämmin päivällisen puunpolton jäljiltä ja kello raksuttaa takanani tasaiseen tahtiinsa.


Meillä kotona on monta paikkaa, johon istahtaa. Itseasiassa niitä paikoja on aivan liian monta. Isäntä on jo vuosia pohtinut ongelmaa, mitä näillä kaikilla sohvilla ja ulkokalusteilla tekee, jos ei koskaan ole aikaa niihin istahtaa. Kuulemma uutta laiskanlinnaa ei tarvita, kuten esimerkiksi tarvitaan uusi päältäajettava ruohonleikkuri, koska sen leikkurin päällä tulee kulutettua paljon enemmän aikaa johtuen liian isosta tontista. Nojatuoli jäi hyvien vasta-argumenttien puutteessa ostamatta.....ja onhan noita istumapaikkoja riittänyt ilman sitäkin. 


Meiltä löytyy talon sisältä viisi, siis viisi sohvaa! On aivan ymmärrettävää, että kuusihenkisen perheen kodista löytyy viisi sänkyä, neljä yhden hengen ja yksi parisänky, mutta että jokaiselle (lähes) on vielä oma sohva. ÄLYTÖNTÄ! Eikö sohvan tarkoitus ole juuri se, että siihen kokoonnutaan olemaan sosiaalisia, siis vähempikin sohvaa riittäisi. 




Ihmisellä on kummallinen tarve haalia omaisuutta, en tarkoita sitä riihikuivaa, vaan ihan tuota materiaa. Kokemuksesta tiedän, että on oikein mukavaa hankkia kauniita asioita ja tavaroita. Mukavaa, jos koti on sellainen, jossa viihtyy, joka on niin kuin siellä asuvan perheen näköinen ja oloinen.




Kunnes.....


...eräänä päivänä sitten herää siihen todellisuuteen, että mulla on täällä aivan liian paljon tavaraa! Niin paljon, että osa sohvista ja laiskanlinnoista ulkoistetaan ulkorakennukseen, suuliin. Onneksi osalle on käyttöä myös saunarakennuksessa.



No, jottei koko postaus olisi kuitenkaan määrätöntä ylimääräiseen tavaraan kyllästyneen emännän vuodatusta, niin täytyy mainita myös "the Sohvasta". The Sohvan hankimme runsaan kolmisen vuotta sitten. Jälkeenpäin olemme miettineet, miksi vasta silloin. Eikä se edes ollut kallis, ei ainakaan sen käyttöasteeseen verrattaessa. The Sohvalle mahtuu istumaan koko meidän sakki (=7 hlöä), eikä edes ole ahdasta. Parhaasta paikasta, kulmauksesta, on yleensä pientä kiistanpoikasta. Sekin ratkeaa useinmiten periaatteella "nopeat elävät" tai "joka peppunsa nostaa, se paikkansa menettää". 


Hei! Ja löytyy niitä sohvia ulkoakin. On niin hurjan hyvä juttu, että ihmisellä on sohvia.... ;). Mitä ihmettä sitä elämästä tulisikaan ilman niitä! Olemme asuneet aiemminkin vuoden poissa Suomi-kodistamme. Yksi yhteinen nimittäjä noilla Ruotsi- ja Turkki-vuosilla on. Molempien vuosien jälkeen on halunnut tehdä elämästään yksinkertaisempaa. Ruotsista palattuamme tyhjensimme ulkorakennuksen kaikesta roinasta pitämällä kirpputoria. Vuosien mittaan tuo suuli on jälleen täyttynyt tavarasta, joten uusi tyhjennys on tarpeen. Turkki-kodissa minua kovin viehättää sellainen seikka, että ympärillä on vain ne tavarat ja huonekalut, joita oikeasti tarvitsee. Erityisesti siivouspäivinä tämä minua ilahduttaa. Joskohan siis olisi aika luopua myös muutamasta sohvasta....



....sillä meidänkin kodin halutuimmat paikat, ne joissa aivan OIKEASTI aikaa vietetään, the Sohvan ohella, kuitenkin löytyvät puuhellan ja pönttöuunin läheisyydestä perintökiikkustuolista ja ruokapöydän (=ruoka-/työ-/opiskelu-/oleskelu-/ pelipöydän) äärestä. Oikeastaan taidankin haluta vain ISON, 12-paikkaisen ruokapöydän!


tiistai 27. tammikuuta 2015

All in the Family - Perhe on pahin (lue:paras!)



70-luvulla, aivan oikein, kauan sitten, viime vuosituhannella, vietin lapsuuttani hyvin tyypilliseen, sen ajan tapaan. Asuttiin kerrostalossa, leikkikaverit olivat lähellä ja televisiosta kaikki tuli mustavalkoisena. Vuosikymmenen loppua lähestyttäessä vaihtui television kuva meilläkin värilliseksi. All in the Familyn Archien ja Edithin ihanat retrokuteet saivat sävyt. Ja silleenhän se on oikeassa elämässäkin. Kun kyseessä on All in the Piittalas, on saatavilla koko värikirjo, kaikkine vivahteineen, nauruineen ja itkuineen.


Tässä postauksessa kuvat seuraavat toisiaan kaikella muulla tavalla kuin aikajärjestyksessä, aivan siis sikinsokin. Ja miksikö tällainen tarina tällä kertaa? No vaikkapa siksi, että vanhemmista on aina mukava näytellä lastensa kuvia. Tai ehkäpä siksi, että viimeinen puoli vuotta on jengi ollut aikamoisen erillään toisistaan kolmen muutettua Istanbuliin. Vai nouseeko nostalginen fiilis äidin Suomi-kodissa viettämän kahden viikon jaksoloman myötä? Niin tai näin, "ihan pehmeet touhuu" jokatapauksessa!





selkävaivaiset

Arjen keskellä on hyvä välillä juhlia. Nimipäivänään sankari saa valita ravintolan. Aiemmin sellaiseksi kelpasi Hese, Mäkkäri tai pitseria. Ajan mittaan laatuvaatimus on noussut, ja laskun tullessa pöytään, pyyhkii perheen isä hikikarpaloita otsaltaan. 


Syntymäpäiviä on vietetty lukuisia, kaveri- ja sukulaissynttäreitä. Neljät rippijuhlat ja kahdet ylioppilasjuhlat, pian jo kolmannet, ovat keränneet sankarin ympärille perheen lisäksi sukulaiset ja ystävät. 



Arkeamme riemastuttavat ja harmaita hiuksia useilla karkureissuillaan ovat saaneet aikaiseksi meidän kaksi karvaista Alaskan malamuuttiamme, Vallu ja Venla.  Aivan yksinkertaista ei ollut koiruuksien hankkiminen meidän talouteen. Esikoisemme oli pyytänyt koiraa neljä vuotiaasta lähtien. Äidin allergia oli kuitenkin este koiran hankkimiselle. Näpsäkkänä tyttönä, aikansa ongelmaa pohdittuaan ja ratkaisun löydettyään noin kuusi vuotiaana, tytär ilmoitti: "Äiti, sä voit muuttaa pois, niin sitten me voidaan ottaa koira." Löytyi onneksi toinen ratkaisu (ulkohäkki), ja meidän arktiset koiruudet saapuivat ruokavahvuuteemme 2003/2005.


 


Lasten aikuistumisen myötä perhekin kasvaa. Luonnikas luonteenlaatu, höystettynä hyvällä huumorintajulla on piste i:n päällä. Ai niin, lumipalloefektimäisesti kasvaa myös karvaturrien määrä hetken päästä, kun uusi pikkuinen koiravauva saa uudet omistajat <3.


On meillä autokin. Tällä hetkellä jopa kaksi. Tyttöjen mielestä kumpaakaan ei voi oikeasti autoksi nimittää, vaan kuulemma pitäisi ostaa oikea auto, jota ei tarvi hinata tai jossa ei ole pohja liian matalalla tai kaikki valot eivät pala keltaisena (jopa punaisena) kojelaudassa. 



Joskus on reissattu ympäri Keski-Eurooppa asuntoautolla useampi viikko, välillä sulassa sovussa ja välillä kaikkea muuta. "Aika kultaa muistot", tänään kaikki muistelevat matkoja erityisellä lämmöllä. 

Vatikaani
postia puolustusvoimilta, määräys saapua kutsuntoihin
Coca Cola is it!



yritä nyt sitten ottaa näistä asiallista kuvaa... 



Vuosiin on mahtunut paljon harrastuksia, päällimmäisinä voimistelu, uinti, kiekko ja musiikki. Kahdella autolla Luvia-Pori välin suhaaminen parikin kertaa päivässä on enää muisto vain, mutta jätti jokaiselle jotakin takataskuun tallennettavaksi; "Aikansa kutakin".





Pata-sydän sykkii!!!!! Viime aikoina tosin joku on saattanut kuulla myös kannustushuutoja Lukon suuntaan.


Venlan lihomisen syyksi paljastui 11 pentua.




miesten matkalla



Kaikki sen tietää, että elämä ei todellakaan aina hymyilytä. Onneksi kuitenkin se hymyilyttää enemmän kuin itkettää. Ystävän sanoin: "Tällainen on elämäntäyteistä", siihen kuuluu ne molemmat, itku ja nauru. Isän haltuun!