tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

tiistai 30. joulukuuta 2014

Lunta tulvillaan on...Istanbul

Sunnuntai-iltana kone laskeutui jälleen Istanbulin lentokentälle. +10 astetta tuntui lämpöiseltä Suomen -15 asteen jälkeen. Maanantaina pärjäsi hyvin töissä pikkuiset kävelykengät jalassa.

Mutta maanantai-iltana se sitten tapahtui. Suomen tunnilla tytöt olivat jo iloinneet "ehkähuomisestalumisateesta -niin äiti kotona oli sanonut". Ja niinhän oli äiti ollut oikeassa! Illalla katselimme isoista ikkunoistamme, kuinka suuret lumihiutaleet tanssivat tuulessa parvekkeemme ulkopuolella. Näky oli yhtä kaunis kuin Suomessa.

Tänä aamuna piti vetäistä talvisaappaat jalkaan ja villaisen talvitakkini huppu päähän (pipo on vielä ostamatta). Oli oikein kotoista aamulla kävellä lumisateessa bussipysäkille. Autot ajelivat vielä melko huolettomasti tavallista vauhtiansa, sillä lumi ei jäänyt lämpöiseen maahan.



Oi sitä lasten riemua aamulla kouluun saapuessani: "Ms. Kirsi, it´s snowing!" Yksi tyttö tervehti heittämällä opea lumipallolla...sisällä! Katsellessani ulos luokan ikkunasta välitunnilla, ymmärsin, ettei lumipallojen heittely olekaan täällä kielletty. Riemu oli rajaton ensimmäisellä välipalatauolla. Lounastauon pettymys olikin sitten pohjaton, kun ylemmältä taholta tuli kielto, ettei ekaluokkalaiset voi mennä ulos liukastumisvaaran takia. Itse tosin epäilen, että osasyynä oli pelko kiukkuisista vanhemmista, kun kotiin olisi iltapäivällä saapunut läpimärkiä pienokaisia. Nämä turkkilaiset eivät oikein osaa pukeutua talvisäähän, suurella osalla on tennarit tai suloiset kävelykengät jalassa, toppatakki päällä, muttei ulkohousuja, tytöillä mekot ja sukkahousut ja hanskoja kädessä on tuskin kellään.


Lumisateen vuoksi viimeisellä tunnilla rehtori ilmoitti koulupäivän loppuvan 20 minuuttia aiemmin, koska koulubusseilla kestää matka kauemmin. Lasten lähdettyä hän tuli vielä kertomaan ilouutisen huomisen työpäivän muuttumisesta puolipäiväiseksi ja torstain uuden vuoden päivän jälkeen tuli kaikille yleinen, ylimääräinen vapaapäivä perjantaiksi.




Kotimatkalla lumen runsaus sai liikenteen ruuhkautumaan entistä pahemmin. Moni autoilija körötteli alamäet mateluvauhtia, hätävilkut päällä, varmaankin kesärenkaat alla. Bussin jätettyäni, Exenin porttia kohti lumisateessa tarpoessani, seurailin komean Bemarin hirvittävää kaasuttelua liukkaan ylämäen juurella. Ei päässyt Bemari ylös, kuljettaja ei ymmärtänyt yrittää rauhallisesti tai ottaa vauhtia tasaiselta kohdalta mäen alta. Mielessä kävi, pitäisikö mennä neuvomaan......en sitten mennyt ;).

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulu meni jo

No eihän se joulu oikeasti menny. Vanha sanontakin kuuluu "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi". Itse vain sen tiedostaa, että meidän kolmikon joulu taitaapi jäädä tähän. Huomenna on aika palata takaisin koto-Suomesta Istanbulin kotiin. Perinteisesti meillä riisutaan kuusi ja kerätään joulukoristeet pois vasta loppiaisena. Tänä vuonna joulu pakattiin laatikkoon jo tänään...muuten saattaisi neulasiton (onkohan tuo nyt edes oikea sana) kuusi ja muu jouluinen odotella meitä täällä vielä seuraavan kerran Suomeen tullessamme. Sitä paitsi loppiainen ei taida paljoakaan erota tavallisesta arkipäivästä Istanbulin ruuhkassa.


Meillä oli ihana loma! Tosin viikko on ihan liian lyhyt aika. Päätimme etukäteen, ettemme tuhlaa aikaa autossa istumiseen ja niin pysyimme pitkälti kotona, nauttien lasten läsnäolosta, puuhellan lämmöstä ja Niemenkylän lumisista metsistä koirien kanssa. Välillä joku ystävä tai sukulainen piipahti kylään. Näillä tankkauksilla jaksanee taas arjen touhutusta ja aina kaihertavaa ikäväänsä, kun lapset ovat kaukana. Tuomaanpäivänä kävimme lyhtykirkossa Pomarkun yli 200 vuotiaassa vanhassa kirkossa, Pomarkun vanha kirkko. Joulukirkkoon matkasimme tiiviisti tunnelmoiden Luvian kirkkoon.





Jos on tankattu henkisesti ja hengellisesti suomen kielellä, niin on tankattu kyllä muullakin tavalla. Joka aamu on vedetty keuhkot täyteen raikasta, siis todella niin ihanaa raikasta, suomalaista ilmaa. Miten suurenmoista on kävellä metsäteitä ristiin rastiin, haistella puhdasta ilmaa! Ketään ei yleensä tule vastaan, on hiljaista ja rauhallista. Suuri säveltäjämme Sibeliuskin jo aikoinaan otti palan metsää mukaansa, minne ikinä menikään. Hän kuljetti taskussaan tulitikkurasiaa, jonka oli täyttänyt sammalleella, nuuhkaisi sitä, kun kaipasi suomalaista metsää maailmalla ollessaan. Mitähän tullissa tuumaisivat meikäläisten sammaleen kuljetuksesta?








Verkkorannan kesäkoti eli Krikutilli

jään kestoa testaamassa...

Vallu ensimmäisenä...eikä se jää vielä kestänyt...


Tankkaus on jatkunut joulupöydän antimilla. Ensimmäisen kinkun loputtua paistoimme Tapaninpäivänä toisen. Sitä ei kokonaan saatu tuhottua, koirilla siis jouluiset ateriat jatkuvat kinkkuherkuilla vielä pidempään. Nyt sitten taas ollaankin vähäisemmällä sian syönnillä, Istanbulissa se on harvinaisempaa herkkua. Muun jouluruoan lisäksi olemme pitäneet erityistä huolta myös suklaan varastoon tankkaamisesta konvehtien ja valkosuklaamoussen muodossa. Matkalaukkuun pakkaamme ruisleipää, Juhla Mokkaa, Fazerin suklaata eri muodossa, metwurstia ja pekonia. Hullua touhua, mutta kokemuksesta jo tiedämme, että ne maistuvat erityisen hyviltä ulkomailla.










Viikko oli hyvä: ajatusten selkeyttämistä, tulevan suunnittelemista, suunnan tarkistamista. Isoja juttuja, onneksi ei omissa, vaan isommissa käsissä. Tästä on hyvä jatkaa!







tiistai 23. joulukuuta 2014

melkein jo joulu


I`m driving home for christmas
Oh, I can't wait to see those faces
I'm driving home for christmas, yea
Well I'm moving down that line
And it's been so long
But I will be there
I sing this song
To pass the time away
Driving in my car
Driving home for christmas

It`s gonna take some time
But I'll get there
Top to toe in tailbacks

Oh, I got red lights on the run

But soon there'll be a freeway
Get my feet on holy ground

So I sing for you
Though you can't hear me
When I get trough
And feel you near me
I am driving home for christmas
Driving home for christmas
With a thousand memories

I take look at the driver next to me
He's just the same
Just the same

Top to toe in tailbacks
Oh, I got red lights on the run
I'm driving home for christmas, yea
Get my feet on holy ground
So I sing for you
Though you can't hear me
When I get trough
And feel you near me
Driving in my car
Driving home for christmas
Driving home for christmas
With a thousand memories
-chris rea-



Kotona odottivat lapset...


... koti ja joulusauna...



... vastaleivottu leipä...

... joulun tunnelma...



 ... lumi...


... koirat ...







...ummu...






 ... serkut ...







... kuusi...

Ihanan levollista joulua ihan kaikille!!!!