Kotona on ihmisen hyvä olla

Meidän koti on fyysisesti vaihtanut muotoaan runsaan 23 avioliittovuoden aikana kymmenkunta kertaa. Koteja on siis ollut monta. On asuttu maalla ja kaupungissa, Suomessa ja Ruotsissa, muutettu opiskelun/työn vuoksi, joskus tulipalon alta väliaikaiseen kotiin. Luulisi, että harjoitus tekee mestarin, mutta niin se ole muuttamisessa. Aina se on yhtä vaivalloista, ja vaivaa ei yhtään vähennä se, että matkan varrella tavaramäärä kasvaa valtavasti. Parina kertana ei ole kuitenkaan mukana tarvinnut raahata koko omaisuutta, vaan olemme päässeet valmiiseen kotiin. Niin oli Ruotsiin muuttaessamme ja tullessamme tänne Istanbuliin.

Miljoonakaupunkiin muuttaessamme saimme majoittua puoleksitoista kuukaudeksi kauniiseen ja kodikkaaseen asuntoon. Oli hyvä totutella uuteen maahan ja kulttuuriin, kun ei tarvinnut ensimmäiseksi miettiä, mitä tarvitsee selvitäkseen arjessa.

Kotiamme ympäröi kauniit ja runsaat istutukset ja vesialtaat. Muutaman kymmenen metrin päässä oli Siten oma pikkuinen kauppa. Jos ei aina jaksanut lähteä itse hakemaan leipää (tai ihan mitä vaan), sai puhelimella tilata sen kotiovelle. Elo- ja syyskuun lämpöisinä päivinä pystyi vilvoittelemaan altaalla. Leppeän vilpoisesta illasta voi nauttia parvekkeella ja samalla vaikkapa seurata jännityksellä naapuritalon neljännen kerroksen parvekkeen ikkunalaudalla keikkuvaa koiraa.

Syyskuun lopussa oli aika löytää oma koti.  Ystävien hyvällä avulla löysimme etsintöjen jälkeen meidän kolmikolle sopivan kokoisen asunnon. Uusi koti on mukavan matkan päässä sekä koulusta että työpaikasta. Aluksi asunto oli autio ja tyhjä. 

Kunnes Ikea täytti sen sopivalla määrällä kaikella arjessa tarvittavalla tavaralla.  Kolmikkomme vanhin jäsen vietti Ikeassa eräänä kauniina tiistaipäivänä lähes kuusi kokonaista tuntia. Hän, joka on vannoutunut anti-ikealainen, turkin kielitaidottomana, ystävänsä Google Kääntäjän kanssa selvisi kovasta koitoksesta ehjin nahoin (ilman hamuamiaan lihapullia ja puolukkahilloa). Torstaina kotiin saapui Ikea-autollinen huonekaluja, ja vieläpä aivan oikeanlaisia, lukuunottamatta huusollin emännän tilaamaa 140cm leveää parisänkyä, jonka sijasta ilmestyi paikalle 160cm leveä sänky. Se sai kuitenkin jäädä uusien omistajiensa luokse.

Ensimmäinen aamupala uudessa kodissa tilattiin kotiovelle.

Kotimme sijaitsee yhdeksännessä kerroksessa. Ensimmäisen kerran hirvitti mennä parvekkeelle. Kaiteeseen ei uskaltanut koskea ja päätä huimasi. Kaikkeen tottuu, eikä enää yhtään huippaa korkeus,  sitä vain ihastelee komeita näköaloja. 

Siten puisto on viihtyisä monine istutuksineen, suihkulähteineen ja vesialtaineen. Koti-Suomen hehtaarin tontti muuttui Istanbulin kodissa moninkertaiseksi ja aina haaveilemani vesiallas useaksi sellaiseksi. Mikä parasta, joku muu pitää kaiken siistinä ja kunnossa.

Kovin montaa askelta ei joudu ottamaan päästäkseen uimaan tai muuten kuntoilemaan. Ulkoaltaan testaus saa odottaa ensi kesään, mutta sisäaltaat, kuntosali, hamam ja sauna on jo hyväksi todettu.

Tammikuussa avautuvat siten 42-kerroksisen maamerkkinä toimivan tornin alakerran ravintolat, kahvilat ja kaupat. Pikkuinen kiusaus taitaa olla lauantaiaamuisin lähteä istumaan aamukaville naapuriin, Starbucksiin.

Maalla viimeiset 17 vuotta viettäneenä nauttii kaupungin suomista etuisuuksista. Melkein sata vuotiaan talon kanssa kaipaa välillä suoria nurkkia ja seiniä ja selkeitä asumisen ratkaisuja. Välillä kyllästyy tavaran paljouteen ja nauttii siitä, että ympärillä olevaa materiaa on minimaalisen vähän. Mutta ei niistä koti synny. Sitten kuitenkin jokatapauksessa kaipaa maalle, rauhaan, puhtaasen ilmaan, puusaunaan, haravoimaan, kitkemään, tavaroiden luokse, joilla on tarina kerrottavanaan vuosien varrelta. Meillä on ollut KOTI Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Ruotsissa ja nyt täällä Istanbulissa. Ei koti ole talo, sen seinät, piha, altaat, saunat.... Kodin tekee kaikki ne äärettömän rakkaat ihmiset, jotka siellä ovat. Välillä joukko on kuusi-seitsemän henkeä, välillä kaksi-kolme henkeä. Syyslomalla saimme oman joukkomme kasaan tänne Istanbuliin. Siitä hetkestä, kun kaikki astuivat ovesta sisään, kun iloinen pulputus ja pälpätys alkoi, tuntui kuin juuri eilen olisi istuttu saman pöydän äärellä. Muutaman yön päästä on koko porukka koossa taas, nyt Suomen kodissa joulua viettämässä.