tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

maanantai 24. syyskuuta 2018

kukaton puutarha

Aivan juuri tulee kahdeksan kuukautta täyteen, kun olemme Jerusalemin katuja tallanneet. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt supernopeasti, vastahan juuri tulimme, ja toisaalta tuntuu kuin olisimme olleet täällä jo ikuisuuden. Paljon on siis nähty, mutta vielä enemmän on edelleen näkemättä. Arki on arkea, asuipa sitä sitten täällä tai tuolla. Aamuisin lähdetään töihin ja illat tehdään varsin arkisia hommia. Tietysti, kun ollaan lähinnä tekemisissä nuorten kanssa, töitä tehdään joskus myös iltaisin ja viikonloppuisin. 


Vapaa-ajalla yritämme bongailla erilaisia kohteita tässä maassa. Välillä hyppäämme auton rattiin ja ajamme pidemmälle, usein pysymme Jerusalemissa, sillä täälläkin riittää nähtävää, ainakin näin alkumetreillä. 


hautoja toisen temppelin ajalta


Israelissa puilla on merkittävä asema. Lupaa niiden kaatamiseen on lähes mahdotonta saada. Missä puu sattuu olemaan, siihen se sitten saa jäädäkin.
Samalla tulee lenkkeiltyä. Kävellessä Jerusalemin katuja ylös ja alas, askelmittari näyttää helposti 14000-15000 askelta. Lämpötila edelleen kohoaa päivällä lähes 30 asteeseen, ja aurinko paahtaa niin kuumasti, että mielellään etsii kadun varjoisan puolen. Ehdottomasti mukavampaa on päivät pysyä sisällä ilmastoiduissa huoneissa ja iltaisin sitten porhaltaa lenkkeilemään.

Jom Kippurina lukeminen keskellä ajoväylää on mahdollista.



...koska Jom Kippur...


 Koko kevään suunnittelimme (ehkä Kirsi innokkaammin kuin Marko) käyvämme lenkkipolkumme varrella Jerusalemin kasvitieteellisessä puutarhassa. No ei muka löytynyt sopivaa aikaa siihen. Hurjan viisasta on sitten tietysti vihdoinkin kuumimpaan vuodenaikaan päättää, että nyt menemme hortonomeilemaan. Niinpä lauantaina suuntasimme askeleemme kohti puutarhaa.














koalan herkkua






kuivaa on...

Tämä pensas on lehdetön lähes koko vuoden, mutta kukkii runsaasti keväällä kirkkaan keltaisena....kuolleelta se minusta näytti.

papyrus
 Olihan siellä mukava käyskennellä, rauhassa kaikelta liikenteen melulta, mutta kukkaloisto jäi kyllä tyystin näkemättä. Joku sinnikäs yksilö välillä kurkki värikkäänä muuten vihreän tai kuivankeltaisen alueen keskellä. Mutta toisaalta ihan hauska nähdä puutarha kuivalla kaudellakin, onpahan sitten hyvää vertailukohtaa, kun toivottavasti ensi keväänä pääsemme sinne kaikkien ruusujen, kirsikka- ja mantelipuiden kukkiessa. Marko lupasi tulla silloinkin mukaan. 





Magnolia kukkii pian uudelleen.



Lauantait ovat täällä ihania. Perjantai-iltana alkanut Sapatti jatkuu lauantai-iltaan. Kadut ovat hiljaisia, vain harvoja autoja näkyy liikenteessä, perheet ulkoilevat ja ovat picniceillä puistoissa. Moni toivottaa ohikävellessään "Shalom". Kaupat ja virastot ovat kiinni ja pyhäpäivä tuntuu oikeasti pyhältä. Itsekin on pakko rauhoittua, ihan vain olla. Tulee mieleen oma lapsuus, kun lauantai-illaksi rauhoituttiin. Ensin mentiin saunaan ja sen jälkeen yleensä illalla syötiin jotain erityisen hyvää. Sunnuntaisin kaupat olivat kiinni, oloiltiin kotona tai käytiin sukuloimassa ja syötiin parempaa "pyhä-ruokaa". Tänä päivänä on liian helppoa ajatella sunnuntait kauppapäiväksi, kun muuten arki on liian kiireistä kaupassa käymiseen (niin oudolta kuin se kuulostaakin). Ajan mittaan rakkaaksi ja tärkeäksi osaksi omia sunnuntaipäiviä tulivat myös sunnuntain jumalanpalvelukset, ja iän karttuessa ne tuntuvat tulevan entistä tärkeämmiksi. 



Sapatti on juutalaisille erityisen tärkeä, se on levon, perheen ja yhdessäolon juhla. Niinpä joka perjantai näkee monien kulkevan pyhävaatteissaan, mukanaan viinipullo tai muuta viemistä. He ovat menossa vanhempiensa, isovanhempiensa tai muiden sukulaisten luokse. Sapatin aluksi, joka perjantai, perheen äiti sytyttää kynttilät ja lausuu rukouksen. Ruokapöydän ääressä istutaan kauan. Isä siunaa viinin ja chale-leivän, ja missä tahansa maailman kolkassa juutalaiset asuvat, kokoontuvat he yhteiselle sapattiaterialle samoin traditioin.



Juhlallisuudet eivät tänä viikonloppuna päättyneet lauantai-iltaan, vaan jatkuivat ja jatkuvat Sukkotilla. Heti Jom Kippurin jälkeen alkoi ympäri kaupunkia nousta kotien pihoihin, parvekkeille, kauppojen ja kahviloiden edustalle ja meidän keskuksellekin sukkah-majoja. Sukkottia vietetään seitsemän päivää, joista kaksi ensimmäistä on pyhäpäiviä. Alun perin sukkot oli sadonkorjuujuhla, jolloin maanviljelijät yöpyivät pelloillaan pienissä majoissa, jotta aikaa ei tuhlaantuisi kotiin matkustamiseen. Sukkah-majat muistuttavat myös väliaikaisista asumuksista juutalaisten 40 vuoden erämaavaelluksella Egyptin orjuudesta vapautumisen jälkeen. Seitsemän päivän ajan juutalaiset ruokailevat omissa ja ystäviensä sukkah-majoissa. Majojen kattoina koreilevat bambumatot tai palmun oksat. Katosta roikkuu valoja ja muita koristeita. Kuulemma jotkut viettävät yönsäkin majassa. Oman kotikerrostalomme (ai juu, olemme muuttaneet) pihan sukkah-majasta kuului iloista juhlintaa eilen illalla yli yhdentoista, mutta nukkumaan kaikki siirtyivät sisätiloihin. 


Kasvitieteellisestä puutarhasta löytyi yksi pensas, joka oli aivan kotoisan ruskan sävyissä <3.
Sukkotin päättyessä viikon jälkeen on vuoro juhlia Tooraa, iloita Sanasta! Silmät ymmyrkäisinä odottelen, mitä se mahtaa pitää sisällään. 






keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Israel hiljenee...

Täällä asuessa törmää välillä kummallisiin asioihin. Tänään kohtasimme yhden sellaisen. Koko Israel hiljeni tänään alkuillasta Jom Kippurin viettoon. Suuren sovituspäivän vietto on juutalaisista juhlista kaikkein pyhin ja juhlallisin. 


Jom Kippurina paastotaan kaikesta syömisestä ja juomisesta runsaan vuorokauden ajan. Koko Israel sananmukaisesti pysähtyy. Kaupat, pankit, postit ja muut virastot sulkevat ovensa, kuten myös kaikki ravintolat ja pubit. Julkinen liikenne ei kulje, ei edes taksit aja. Vain poliisi, ambulanssi ja paloauto vilkuttelevat valojaan. Jopa lentokenttä sulkeutuu.




Itse lähdimme haistelemaan illan tunnelmaa tyhjille kaduille. Iloiset ihmiset kuljeskelivat keskellä ajokaistoja mitä erilaisimmilla tavoilla. Kaikki selvästi nauttivat hiljaisuudesta ja autottomasta ympäristöstä. Erityisen paljon nauttivat lapset, jotka hyödynsivät Jerusalemin alamäkiä lasketellessaan niitä rullalaudalla, polkupyörillä, rullaluistimilla tai muilla ihmevekottimilla. Moni oli pukeutunut valkoiseen asuun. Synagogat olivat täynnä rukoilijoita.








 Jom Kippurin kohokohta oli, kun ylipappi meni temppelin Kaikkeinpyhimpään ja vei sinne uhrieläimen verta. Temppeliä ei enää ole, nyt rukoileminen korvaa uhrin. Tänään juutalaisten pyhin paikka, kadonneen temppelin merkittävin jäänne Itkumuuri täyttyi valkopukuisista rukoilijoista. 







Syyskuun juhlallisuudet jatkuvat jo muutaman päivän jälkeen lehtimajajuhlilla. Ne kestävätkin sitten yli viikon. Jokunen lehtimajakin on jo ilmestynyt kotien pihoihin ja parvekkeille. Mutta olipa ihana kokemus tämäniltainen kaupungin rauhallisuus, valkoisissa vaeltavat ihmiset, onnelliset lapset alamäissä menopeleineen. Joskus on vain niin hyvä rauhoittua ja hidastaa menoa, vaikka vain vuorokaudeksi. Ja ennen kaikkea Muista rukoilla! Gmar Chatimah Tova!