aikamoista suhinaa, eikä ollenkaan yksinkertaista

Ammuntaa, kranaatteja, polttopulloja, väkivaltaa…. ”Miten te siellä oikein selviätte?” Kävelen ulos parvekkeelle ja kuuntelen lintujen laulua samalla kun vastaan huolestuneille sukulaisille Suomeen, että ihan hyvin, mutta... Kontrasti uutisten ja arjen välillä voi olla todella suuri. Meidän kohtaamamme ihmiset puhuvat poikkeuksellisista sateista, heprean kieliopin haasteista, koulujen kiusaamisohjelmien kehittämisestä, haaveistaan, iloistaan ja suruistaan. Vaikka palavien renkaiden tuoksu tai luotien vihellys ei tule meille saakka, välillä jännitteen tuntee ilmassa. Ihmiset yrittävät elää arkeaan näitä liikaa pohtimatta, sillä jokaiselle tärkeää on tämä ja huominen päivä, mitä ne pitävät sisällään. Suuret kriisit tai yhteenotot ovat olemassa olevaa todellisuutta, mutta liian kaukana useimpien vaikutuspiiristä.

ihania kohtaamisia keskuksella,..isännällä monenlaista hommaa :)

Mira-rabbia tapaamassa.

Meillä on ollut mahdollisuus tutustua ihmisten arkeen ja elämään konfliktiuutisten ulkopuolella. ”Tsekkarit”, eli tarkastuspisteet Länsirannan ja Israelin välillä ovat tulleet tutuksi. Ruuhkaisia ne välillä ovat, mutta väkivaltaa tai mielenosoituksia emme ole nähneet. Kuuluisa muuri on kyllä masentava näky. Se on sitä varmasti molemmilla puolilla asuville tavallisille ihmisille, perheille jotka ovat tottunet asioimaan, työskentelemään tai vierailemaan helposti toisella puolella ”jakolinjaa”. Muurille löytyy toki perusteita terrori-iskujen ehkäisemisessä ja israelilaisten suojelemisessa. Tässä tehtävässä se on onnistunut hyvin, mutta silti kokee surua kuinka vähemmistön ääritoimet vaikeuttavat enemmistön elämää ja luovat entistä suurempaa juopaa eri osapuolten välille.

Haluaisimme olla luomassa yhteyksiä yli näkyvien ja näkymättömien jakolinjojen, poistaa toiseutta ja tehdä viholliskuvasta lähimmäinen, ihminen jolla on samanlaisia haaveita ja toiveita elämälle, asuu hän sitten missä tahansa. Helppoa se ei ole, se on vielä vaikeampaa kuin tänne lähtiessämme kuvittelimme. On edettävä maltillisesti pienin askelin, tavattava ihmisiä kouluissa, kirkon piirissä, arjessa moneen kertaan. Suunniteltava projekteja yhdessä, tultava tutuksi ja ennen kaikkea sitä kautta hankittava luottamusta. 

Toivon-koulun valmistujaisjuhlallisuuksia. Toivon-koulu on kumppanimme Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon yksi neljästä koulusta. Kirkon kouluissa kristityt ja muslimit opiskelevat yhdessä.

Palestiinalaisten keskuudessa yhteisöllisyys ja siitä nousevat arvot sekä toimintamallit ovat niin tärkeitä. Välillä asioiden etenemisen hitaus ärsyttää suoraviivaisesti toimimaan tottunutta suomalaista. Kasvatuspedagogiset ajatusmallimme pitää päivittää uudelleen, koulujen ongelmiin ei voi puuttua suoraan suomalaisen tai länsimaalaisen yksilöllisen mallin mukaisesti, jossa jokaista vastuullistutetaan omasta käytöksestään ja sen seurauksista. Oppilaiden ongelmat ovat häpeä opettajille ja kuraattoreille, perheiden ja suvun mielipide menee oppilaan tai kouluyhteisön edun edelle. Onneksi suomalaisella koululaitoksella on niin hyvä maine, meidät otetaan vakavasti, yhteistyötä halutaan ja kanssamme ollaan kärsivällisiä. 

Saamme olla antamassa panoksemme Mediator-koulutuksen kehittämiseen Palestiinan alueen yhteistyökouluissamme. Mediatorit ovat vähän kuin suomalaisia tukioppilaita, joiden tehtävänä on ehkäistä ja ratkaista konflikteja koulun sisällä. Luomme myös siltaa Israelin puolella Mi`liyan kylässä sijaitsevan Notre Damen arabikristitttyjen koulun ja Länsirannalla sijaitsevien luterilaisten koulujen välillä. Teemana on Mediator-koulutuksen yhdistyminen Notre Damessa käytössä olevan Leadership-koulutukseen. Samalla Länsirannalla asuvat arabit kohtaavat ja keskustelevat Israelissa asuvien arabinuorien kanssa. Kohtaamisesta voi syntyä uusia ajatuksia ja näkökulmia elämästä Israelissa, josta eivät monet nuoret juuri tiedä viholliskuvia enempää.

Alatalo valmistuu joulukuussa.

Odotamme kovasti Felm-keskuksen alatalon valmistumista tämän vuoden lopulla. Se mahdollistaa aivan uusia toimintamuotoja lasten ja nuorten kohtaamiseen. Pelailemme viikoittain etiopialaistaustaisten messiaanisten juutalaisnuorten kanssa keskuksen pihalla. Kenttä on osittain rakennustyömaan vallassa ja aika heikossa kunnossa. Pingispöytä on myös kovassa käytössä ja täytyy myöntää, että nuoret ovat taitavia, niin jalkapallossa kuin pingiksessäkin. Vielä emme kuitenkaan myönnä ikääntymisellä olevan mitään vaikutusta pelaamiseemme. Touhuamisen lomassa on hienoa jutella näiden nuorten kanssa erilaisista asioista, oppia tutustumaan heidän elämänsä arkisiin asioihin. 

Parasta on se, että nuoret ovat nuoria, ovat se sitten palestiinalaisia, juutalaisia tai suomalaisia. He ovat fiksuja ja vielä avoimia, hymyn saa kasvoille luonnollisemmin kuin murjotuksen. Nuoret aistivat tavattoman helposti aitouden, kiinnostuksen heitä kohtaan. Taivaan Isä siunatkoon meitä, niin että osaisimme välittää heille vilpitöntä välittämistä ja rakkautta.

Kuten aiemmin kirjoitimme Israel juhli näyttävästi 70-vuotista itsenäisyyttään. Olimme Jerusalemin kaduilla seuraamassa iloitsevia ihmisiä, joita oli kadut ja torit täynnä. Mahtavat ilotulitukset täyttivät puistot. Juhlinnan koskettava tausta liittyi reilu viikkoa aiemmin vietettyyn holokaustin muistopäivään. Oli hyvin vaikuttavaa kuunnella ja katsoa, kun Jerusalemin kadut pysähtyvät aivan hiljaiseksi merkkiäänen soidessa. Seurasimme televisiosta muistotilaisuutta Yad Vashemista, eli vainojen museosta. Keskitysleireiltä selvinneet vanhemmat ihmiset sytyttivät soihtuja miljoonien murhattujen muistoksi. Antisemitismin historia ei rajoitu vain Natsi-Saksan tapahtumiin, vaan sillä lähes 2000-vuotta takanaan, se heijastuu nykypäivän juutalaisuuteen ja iloon omasta Israelin valtiosta. Täällä siihen kuitenkin sekoittuu palestiinalaisten Nakba, eli katastrofin päivä. Se mikä toiselle oli unelmien ja haaveiden täyttymystä oli toiselle murheen ja vihanpidon alku. 

Olemme täällä keskustelleet aiheesta niin palestiinalaisten kuin juutalaisten kanssa. Erityisesti kielikoulun tauolla syntyy mielenkiintoisia ja avoimia keskusteluja. Monet kielikoululaiset sanovat muuttaneensa Israeliin pakoon kasvavaa antisemitismia niin Euroopasta kuin Yhdysvalloista. Palestiinalaiset taas näkevät juutalaiset vieraina tunkeilijoina. 

Olemme viitanneet keskusteluissa sinne Pohjolaan. Suomi ja Ruotsi ovat kaksi eri valtiota, kaksi eri kansaa, mutta silti tiedostamme tarvitsevamme toisiamme todella paljon. Liikkuminen, työnteko ja yhteydenpito maiden välillä on mutkatonta, rajaa ei käytännössä huomaa. Emme voi kuvitella parempaa naapurimaata, vaikka jääkiekossa emme oikein rakasta toisiamme. Jotain tällaista toivoisimme tämän alueen ihmisille. 

Työporukalla tutustutaan monenlaisiin luomakunnan ihmeisiin.

työporukalla  italialaisessa ravintolassa Betlehemissä

Inhimillisesti se tuntuu lähes mahdottomalta, mutta täällä vaikuttanut kuuluisampi kaveri sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista”. Tästä toiveesta katsomme tulevaan.

Olemme saaneet kulkea näissä kuvissa ystävien kanssa, joilla on kunnon kamerat ja jotka osaavat oikeasti kuvata! KIITOS kuvista Sabina Sweins ja Tuula Kuusela!!!!

yövalvomisia ja vaipanvaihtoa

... kauas on tultu noista ajoista. Melkein 26 vuotta meidän huushollissa on ollut lapsi/lapsia. Vuosiin on kuulunut naurua, suukkoja, haleja, kuhmuja, tikkejä, sinisiä nilkkoja, tanssia, kiekkoa, satuja, säbää, ringetteä, heppatouhua, voimistelua, uintia, musisointia, uhmaikää, murrosikää ja paaaljoon omien rakkaiden lisäksi muiden ihania tenavia ja nuoria. 

Sittemmin on huusholli merkittävästi hiljentynyt ja taksikuskin rooli on muisto vain. Täytyy myöntää, että mukavaa on olla kaksinkin, ei tarvi edes ruokaa tehdä sitä määrää kuin ennen. Niin mukavaa kuin tämä onkin, niin on se vaan ihan huippua, kun oma nuoriso astuu ovesta sisään ja pidot sen kuin vain paranee, kun niillä on mukanaan muita ihania <3!

Kuun vaihteessa saimme iloksemme kuopuksemme jälleen, ja tällä kertaa nuori mies oli napannut serkkupoikansa mukaan. Vaikka yöt meni pitkäksi jalkapallon ja NHL:n vuoksi ja aamulla uni maistui puoleen päivään asti, tuli nähtävyyksilläkin käytyä. 

Itkumuurilla

Kuopuksen 20v.-juhlapäivää vietettiin Betlehemissä (=leivän talo). Ensimmäiseksi suuntasimme askeleemme syntymäkirkkoon. Kirkko on ollut jumalanpalveluskäytössä jo 300-luvulta lähtien. Konstantinus Suuri rakensi kirkon juuri sen luolan päälle, jossa Jeesuksen uskottiin syntyneen. Myöhemmin kirkkoa laajennettiin Justianuksen ja ristiretkeläisten toimesta ja se säästyi valloittajien tuholta.

Nykyisin kirkon hallinta on katolilaisilla, ortodokseilla ja armenialaisilla. Yhdessäelo ei aina ollenkaan suju kovin sävyisästi. Sisälle kirkkoon käydään matalasta muurin aukosta, joka pakottaa kumartumaan. Ovea kutsutaan 'nöyryyden portiksi'. Matala oviaukko oli myös omiaan estämään valloittajien ratsastamisen sisään kirkkoon.

joku muukin turisti....

mosaiikkia 300-luvulta

Ihmismassan keskeltä meidät bongasi 'opas', jolla oli valtava halu auttaa meidät 'the paikalle' syntymäluolaan. Suomalaisen nuoren miehen oikeudentaju, rehellisyys, nöyryys ja fiksuus sai melkoisen kolauksen kulkiessaan oppaan perässä, ohi jonojen, syntymäluolan oviaukolle. Voi sitä nolouden ja häpeämisen määrää. Ei enää koskaan lähdetä jonon ohittavan oppaan perään...sano mun sanoneeni!

WIFI<3

juhla-ateria: perinteistä Lähi-idän ruokaa, loistavia mesejä ja kana-kebab-lammasvartaita

jo tutksi tullutta lime-minttujuomaa

ihanat kaverukset

Juutalaisia naisia rukoilemassa Länsimuurin tunneleissa kohti kaikkeinpyhintä.

Ha-Kotel (Länsimuuri) on juutalaisuuden pyhin paikka. Se on kuningas Herodeksen rakennuttama ja ainoa osa, joka on jäljellä roomalaisten hävittämästä temppelialueesta. Juutalaiset muualla rukoilevat kohti Israelia, Israelissa he rukoilevat kohti Jerusalemia, Jerusalemissa rukoillaan suuntana Länsimuuri, jossa juutalainen rukoilee kohti kaikkeinpyhintä, jossa aikanaan säilytettiin Liiton arkkia. 

Temppelialueen läntistä ulkomuuria kaivetaan esiin nykyisten asuinrakennusten alla. Tunneleissa kuljetaan Jeesuksen aikaisilla kaduilla. Herodiaanisen muurin suurin kivi seisoo edelleen paikallaan. Se on lähes 14m pitkä, 4m syvä ja painaa 517 tonnia! Yhä vieläkin on selvittämättä, miten näitä kiviä on siirrelty paikoilleen. 

yli 2000 vuotta vanha vesisäiliö 

1/3 seisoo suorassa :)

Viikko menee liian nopeasti, kun on hauskaa seuraa. Jännitystä riittää kuitenkin paluulennolle asti, kuka saa passiinsa minkäkin turvaluokituksen (keltaisen lapun ensimmäinen numero);1-2 sanoo sinun olevan ihan turvallinen heppu, 6 on mahdollisimman epäilyttävä. Serkkupoikien passin tarroissa oli kakkoset ja Matiaksen myös tällä kertaa vitonen lukuisten Istanbulin leimojen takia. Jo toistamiseen hän vastaili rauhassa turvakysymyksiin, miksi olet ollut Istanbulissa, tunnetko siellä vielä joitakin, vierailetko ja kuinka usein heidän luonaan, mitä äiti ja isä siellä tekivät ja monia muita kysymyksiä. Katotaanpa, kuinka kauan meiltä kysellään, kun kolmen viikon päästä lähdemme Suomeen juhlimaan uutta ylioppilasta.

Tästä porukasta tuli meille tärkeä. Nyt tulee kielikouluun kesätauko ja jatkamme taas kesän lopulla, mutta eri porukassa :(. Fazerin Sininen ja Geisha maistuivat kaikille ja illan lopuksi saimme kolme ihanaa aasialaista nuorta mukaamme, halusivat nähdä keskuksen ja olivat kiinnostuneita, mitä täällä tapahtuu.