Just joo tällasta...mut kukkaset o kunnossa

Täällä vieraassa kultturissa törmää toistuvasti tilanteisiin, joissa suomalaisen on ihan pakko hieman vetää syvään henkeä, huokaista ja muistuttaa itseään, että kyllä tämä tästä vielä hoituu. Alku uudessa maassa paperisotineen kaikkineen oli aivan oma lukunsa, mistä ilman ystäviä ei ehkä olisi elävänä selvitty. Nyt matkan varrella eteen tulevat hämmenykset ovat sellaisia, joista yleensä selviää jo ihan itse.

Oma mielenkiintoinen soppansa oli pankkitilin avaaminen palkan maksua varten. Työantajalla on oma pankkisuhteensa, joten minunkin piti avata tili kyseiseen pankkiin. Hienosti pankkineidit tulivat työpaikalleni, jossa viralliset paperit täytettiin. Nimi-, puhelin- ja osoitetietojen muistiinmerkitsemisten, allekirjoitusten ja passi- ja työlupakopioiden jälkeen kaiken piti olla kunnossa. Parin viikon päästä pankista tuli ilmoitus, että virallinen osoiteilmoituspaperi puuttuu. Ystävällisesti saimme jälleen paikallista apua lähtiessämme ko. paperia metsästämään. Kaatosateesta astuimme virastoon sisään...vain huomataksemme, että sähköt ovat poikki. Siinä sitten jäi paperi saamatta.

Jatkoimme matkaa pankin konttoriin kysyäksemme, onko tällainen paperi todellakin aivan pakollinen, koska toisessa pankissa kuitenkin tilin avaaminen oli onnistunut ilman sitä. Virkailija meille selitti, että heidän tietokonejärjestelmänsä vaatii tiettyä paperia, jotta se voidaan sitten skannata tietokantaan. Häntä koipien välissä palasimme työpaikalle. Ensi viikolla uusi yritys, jos vaikka sähköt silloin toimisivat.

Töihin palattuani marssin suoraan palkanlaskijalle kertomaan tilanteen. Hän asiaa tietenkin harmitteli, mutta sanoi, että voi maksaa palkan toisen pankin jo olemassaolevalle tililleni. AHA! Se kuitenkin siis onnistuu! Kahden kuukauden ajan se onnistui. Sitten koulun yhteistyöpankista ilmoitettiin, että tili voidaankin avata ilman virallista osoitetietopaperia. Mielenkiintoista, miten voi pankin omat tietokannat tulla parissa kuukaudessa huomattavasti joustavimmiksi. Nyt on meikäläisellä tili ja pankkikorttikin vielä!

Välillä ei tiedä, itkeäkö vai nauraako, kun tällaista tapahtuu. Puolitoista viikkoa sitten iloa aiheutti, kun opetusministeriö ilmoitti ylimääräisistä vapaapäivistä huhtikuulle. Ylimääräistä lököttelyä olisi tiedossa yhdelle perjantaille ja peräti kahdeksi päiväksi juuri ennen vappua. Näin siis puolitoista viikkoa sitten. Kunnes eilen peruutettiin toinen jo luvatuista vapaista ja kiltisti menemme töihin ensi viikonkin perjantaina. Mutta onhan tässä vielä aikaa, ja mieli voi opetusministeriherroilla jälleen muuttua...niin siis toivottavasti muuttua lisävapaan suuntaan eikä niin, että vapunaluslomapäivätkin peruutetaan.

Tänään päätimme lähteä pitsalle. Suuntasimme jo tutuksi tulleeseen läheiseen ostoskeskukseen, jossa pitsan päälle saa myös aitoa kinkkua (tosin vain neljäsosa pitsan päälle). Ruokajuomaksi päätimme ottaa talon viiniä. Viini tuotiin pöytään, kaadettiin laseihin, ja siinä yhdessä pähkäilimme, miten selvästi tämä viini oli jo paremmat  päivänsä nähnyt, niin sakeaksi oli sen ulkomuoto muuttunut. Viiniä käytiin maistattamassa omistajalla hieman kauempana. En tiedä, mitä ohjeita hän antoi, mutta tuloksena tarjoilijamme kävi hakemassa uuden karahvin, johon kaatoi samasta viinipullosta loput. Ulkomuoto miellytti sen verran, että sekaan kaadettiin toisesta (sekin jo aiemmin avattu) pullosta, ja eikun tarjoilemaan ravintolan omaa erikoissekoitusta selvästikin (hölmöille) ulkomaalaisille. 

Hieman täällä on jo oppinut pitämään puoliansa ja koska isäntä jo jonkun verran taitaa turkkia, niin tällainen palvelu ei meille oikein sopinut. Kerroimme, että ei viini ei tule hyväksi tuolla keinolla. Tarkoilija hieman hämmentyi, lähti pois, palasi takaisin mukanaan kolme avaamatonta pulloa, kysyi asiallisesti, mitä niistä haluaisimme juoda ja saamme sen samaan hintaan kuin ensin valitsemamme viinin. Hetkeä myöhemmin saimme pitsamme, täytettyinä extrakinkuilla, tarjoilijan ilmoituksen mukaan extraextrakinkuilla. Hyvää olivat sekä pitsa että viini. 

Tällä kertaa kuvat ovat viime lauantailta. Ystävät kutsuivat meidät Emirganen tulppaanipuistoon. Aloitimme päivän buffetaamupalalla. Aurinko hellitteli meitä. Mukavassa seurassa kiersimme kaunista puistoa, johon on istutettu 2800000 tulppaania. Koko Istanbuliin niitä on istutettu yli 14000000. Miltähän mahtaisi näyttää Suomi-kodin jalka-/lentopallokenttä tulppaanien vallassa? Mitäpä jos testaisi?

Tulpaanipuistosta lähdimme bussilla eteenpäin kohti siltoja (kakkos- ja ykkössiltaa), Ortaköytä ja Besiktasin lauttaa. Palan matkaa matkustettuamme täpötäydessä bussissa, päätimme jatkaa kävellen matkaa.

Matkan varrella aisti taas erilaista Istanbulia. Ohitimme selvästi paremmin toimeentulevien ihmisten alueen. Automerkit muuttuivat kertaheitolla sellaisiksi, joita näkee vain Bond-leffoissa ja käsilaukut louisvittoneiksi ja sen sellaisiksi.

Mitä tekemistä toistensa kanssa on Inarilla ja sushilla?

sillan alla

Istanbulissa on selvästi alkanut jo turistikausi. Ja voisin kuvitella, että tämä on vain alkua! Kohti Besiktasia tarpoessamme viime elokuulla kokemamme tunnelma saavutti meidät jälleen. Olimme juuri siis saapuneet Istanbuliin. Turistikausi oli varmaankin parhaimmillaan. Ensimmäisenä pääsimme tutustumaan kotimme ympäristöön Aasian puolella. Jossain vaiheessa uskalsimme lähteä omin nokkinemme Euroopan puolelle. Hirvittävän montaa sataa metriä ei tarvinnut lauttarannasta kävellä, kun kaikki kolme totesimme valtavan turistimäärän ja asiakkaita houkuttelevien kauppiaiden keskellä, että lähdetään takaisin Aasian puolelle, siellä on paljon rauhallisempaa. 

Ortaköyn erikoisuus, kumpir, täytetty uuniperuna amerikkalaisella vai venäläisellä salaatilla...

vanhat herrat moskeijan äärellä

HERKULLISTA! Vohvelia, tummaa suklaata sulatettuna ja tuoreita mansikoita, päälle vielä hasselpähkinää.

Mukava päivä kaikenkaikkiaan. Ainakin kymmenen kilometrin kävelylenkin jälkeen oli mukava pulahtaa uima-altaaseen ja sen päälle lököttelemään hamamiin.