tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

maanantai 1. kesäkuuta 2015

chocolate tasting/suklaamaistajaiset

Ihan "pikkuisen" oli havaittavissa ongelmia aamulla ylösnousemisen kanssa. Takana lauantain pitkäksi venynyt juhlapäivä, aikainen sunnuntaiaamun herätys, matka lentokentälle ja lento Amsterdamin kautta Istanbuliin. Perille saavuimme maanantain vastaisena yönä kolmen aikaan. Mutta niin oli vaan pakko repiä itsensä ylös mukavasta vuoteesta ja suunnata askeleensa kohti koulun mäkeä.

Kuukausi olisi koulua jäljellä, ja tiedän viimeisten päivien juoksevan vinhaa vauhtia. Pitkistä päivistä ja edelleen olkapäällä kolkuttelevasta väsymyksestä huolimatta, hiipii sisimpään päivittäin tunne haikeudesta ja kaipauksesta. Yksi siis on varmaa! ISO ikävä tulee näitä musupalleroita, suomalaisia suloisia pellavapäitä ja KV puolen vauhdikkaita naperoita! <3


Tänään pidimme luokassa Suomi-suklaamaistiaisia ja oikein äänestimme luokan suosikkia. Tarjolla oli pala Fazerin maito-, pop corn- ja mustikkasuklaata. Herkkua oli määrä maistelun lisäksi haistella ja muistaa maku kolmen maistamisen jälkeen äänestämistä varten.



Maitosuklaa oli tuttu jo aiemmista tuliaiskierroksista. Uudet tuttavuudet herättivät suuren mielenkiinnon ja voittajaksi veikattiin ennen maistamista pop corn-suklaata. Suolaisen makea pläjäys oli kuitenkin ehkä liian uusi tuttavuus junioreille, ainakin ilmeistä päätellen.




Mustikkasuklaata haistellessa oli joku tunnistavinaan mustikan tuoksun. Monatkohan kertaa ovat olleetkaan mustikkametsässä? Noh, jokatapauksessa maistelun jälkeen suoritimme virallisen, suljetun lippuäänestyksen....onhan Turkissakin ensi viikonloppuna vaalit. Joku kyllä oli innostunut kirjoittamaan äänestyslippuun oman nimensäkin. Se sitten siitä vaalisalaisuudesta.



Taululle piirsimme pylväsdiagrammin, jota tytöt värittivät ääntenlaskennan edetessä. Tiukan, loppumetreille edenneen, kahden osallistujan välinen kamppailu ratkesi lopulta mustikkasuklaan voittoon. Pop corn -suklaa sai vain kaksi ääntä ja maitosuklaa hävisi voittajalle kahdella äänellä. Nyt on siis testattu, että pohjoisen luonnon maku yhditettynä suussasulavaan maitosuklaaseen (tämä ei ollut maksettu mainos!) istuu paremmin kuin passelisti myös eri puolilta maapalloa tulevien lasten makuhermoille. Tässä mieleeni muistuu myös, että juuri mustikkasuklaa oli myös meksikolaisen vaihto-oppilaamme suosikkisuklaa Suomessa.


Työpäivän jälkeen päätimme lähteä Euroopan puolelle katsastamaan Besiktasin pikkukatuja. Lämmin ilta, mukava tunnelma ja ihanat pikkukadut olisivat houkutelleet pitkäänkin tutustumiseen, mutta edellisyön vähäiset unet kostautuivat ja niinpä hyvän ruuan ja IHANAN kahvilan jälkeen suuntasivat askeleet kohti kotia.







2 kommenttia:

  1. ihana idea toi suklaamaistelu! :) ja tosta kahvilasta tykkään itekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvila löytyi puolivahingossa, mutta oli kyllä ihan huippuihana!

      Poista