tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

tiistai 27. tammikuuta 2015

All in the Family - Perhe on pahin (lue:paras!)



70-luvulla, aivan oikein, kauan sitten, viime vuosituhannella, vietin lapsuuttani hyvin tyypilliseen, sen ajan tapaan. Asuttiin kerrostalossa, leikkikaverit olivat lähellä ja televisiosta kaikki tuli mustavalkoisena. Vuosikymmenen loppua lähestyttäessä vaihtui television kuva meilläkin värilliseksi. All in the Familyn Archien ja Edithin ihanat retrokuteet saivat sävyt. Ja silleenhän se on oikeassa elämässäkin. Kun kyseessä on All in the Piittalas, on saatavilla koko värikirjo, kaikkine vivahteineen, nauruineen ja itkuineen.


Tässä postauksessa kuvat seuraavat toisiaan kaikella muulla tavalla kuin aikajärjestyksessä, aivan siis sikinsokin. Ja miksikö tällainen tarina tällä kertaa? No vaikkapa siksi, että vanhemmista on aina mukava näytellä lastensa kuvia. Tai ehkäpä siksi, että viimeinen puoli vuotta on jengi ollut aikamoisen erillään toisistaan kolmen muutettua Istanbuliin. Vai nouseeko nostalginen fiilis äidin Suomi-kodissa viettämän kahden viikon jaksoloman myötä? Niin tai näin, "ihan pehmeet touhuu" jokatapauksessa!





selkävaivaiset

Arjen keskellä on hyvä välillä juhlia. Nimipäivänään sankari saa valita ravintolan. Aiemmin sellaiseksi kelpasi Hese, Mäkkäri tai pitseria. Ajan mittaan laatuvaatimus on noussut, ja laskun tullessa pöytään, pyyhkii perheen isä hikikarpaloita otsaltaan. 


Syntymäpäiviä on vietetty lukuisia, kaveri- ja sukulaissynttäreitä. Neljät rippijuhlat ja kahdet ylioppilasjuhlat, pian jo kolmannet, ovat keränneet sankarin ympärille perheen lisäksi sukulaiset ja ystävät. 



Arkeamme riemastuttavat ja harmaita hiuksia useilla karkureissuillaan ovat saaneet aikaiseksi meidän kaksi karvaista Alaskan malamuuttiamme, Vallu ja Venla.  Aivan yksinkertaista ei ollut koiruuksien hankkiminen meidän talouteen. Esikoisemme oli pyytänyt koiraa neljä vuotiaasta lähtien. Äidin allergia oli kuitenkin este koiran hankkimiselle. Näpsäkkänä tyttönä, aikansa ongelmaa pohdittuaan ja ratkaisun löydettyään noin kuusi vuotiaana, tytär ilmoitti: "Äiti, sä voit muuttaa pois, niin sitten me voidaan ottaa koira." Löytyi onneksi toinen ratkaisu (ulkohäkki), ja meidän arktiset koiruudet saapuivat ruokavahvuuteemme 2003/2005.


 


Lasten aikuistumisen myötä perhekin kasvaa. Luonnikas luonteenlaatu, höystettynä hyvällä huumorintajulla on piste i:n päällä. Ai niin, lumipalloefektimäisesti kasvaa myös karvaturrien määrä hetken päästä, kun uusi pikkuinen koiravauva saa uudet omistajat <3.


On meillä autokin. Tällä hetkellä jopa kaksi. Tyttöjen mielestä kumpaakaan ei voi oikeasti autoksi nimittää, vaan kuulemma pitäisi ostaa oikea auto, jota ei tarvi hinata tai jossa ei ole pohja liian matalalla tai kaikki valot eivät pala keltaisena (jopa punaisena) kojelaudassa. 



Joskus on reissattu ympäri Keski-Eurooppa asuntoautolla useampi viikko, välillä sulassa sovussa ja välillä kaikkea muuta. "Aika kultaa muistot", tänään kaikki muistelevat matkoja erityisellä lämmöllä. 

Vatikaani
postia puolustusvoimilta, määräys saapua kutsuntoihin
Coca Cola is it!



yritä nyt sitten ottaa näistä asiallista kuvaa... 



Vuosiin on mahtunut paljon harrastuksia, päällimmäisinä voimistelu, uinti, kiekko ja musiikki. Kahdella autolla Luvia-Pori välin suhaaminen parikin kertaa päivässä on enää muisto vain, mutta jätti jokaiselle jotakin takataskuun tallennettavaksi; "Aikansa kutakin".





Pata-sydän sykkii!!!!! Viime aikoina tosin joku on saattanut kuulla myös kannustushuutoja Lukon suuntaan.


Venlan lihomisen syyksi paljastui 11 pentua.




miesten matkalla



Kaikki sen tietää, että elämä ei todellakaan aina hymyilytä. Onneksi kuitenkin se hymyilyttää enemmän kuin itkettää. Ystävän sanoin: "Tällainen on elämäntäyteistä", siihen kuuluu ne molemmat, itku ja nauru. Isän haltuun!


4 kommenttia:

  1. Olipa kiva kollaasi ja kuvasarja. Pieni matka tutustua historiaanne. Tunnen tällä hetkellä kaksi saman sukunimen omaavaa perhettä ja täytyy sanoa, että molempien kanssa aika kulkee nauraen ja välillä pehmosiakin puhuen.
    T: Izmirin vakiovieras

    VastaaPoista
  2. Vakiovieras: Kiitos samoin, siis naurusta ja pehmosista puheista. Oot aina tervetullut!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kollaasista .tunnen nää niin ihanat tyypit.
    elämän ilonne on jakamisen arvoista .

    VastaaPoista