tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Perinteet!

Tänään alkoi adventin aika! VIHDOINKIN! Olen joutunut oikein pinnistelemään, etten ota varaslähtöä. Lopulta sain itseni hillittyä!


Niinpä...meidän perheväen perinteitä kunnioittaen, vasta eilen, ennen arvoisia nuorisovieraitamme, laitoin vähäiset Turkki-kotimme joulukoristeet paikoilleen odottamaan ensimmäisen adventin aamua. Pikkuiset sosiaaliset mediat olivat kyllä jo laulaneet, että kotona Suomessa asustelevat perheen jäsenemme olivat ottaneet varaslähdön kukin tahoillaan koristeiden esiinottamisessa. Mutta ei se haittaa, hyvä mieli tulee perinteistä!

Pari viikkoa sitten ostin Ikean ihmeellisestä maailmasta joulutähden, isoimman, jonka olen eläessäni ostanut, halkaisijaltaan metrin! Vihdoinkin minulla on tarpeksi iso ikkuna, jonka eteen sen voi ripustaa. Koto-Suomessa on ruutuikkunat, a`40 cm ruutujen taakse on jokseenkin turha isoja tähtiä asetella.





Kuusenkin löysimme. Ikeasta sekin. No ei sentään oikea kuusi, vaan sypressi saa toimittaa kuusen virkaa vihreän värillään, ihanine tuoksuineen. Pikkuiset joulupallot ja hopeanauha on tarkoin aseteltu sen oksille.

Adventtikalenterisukka on muuttunut pikkuiseksi, ystäviltä lahjaksi saaduksi, "rasiaksi". Ensimmäisessä luukussa tuoksui ja MAISTUI Fazerin Geisha ja Wiener nougat. Ei ollenkaan paha, ja luulenpa että kalenteri on aika suklaavoittoinen (lue: suomalaisen suklaan) tänä vuonna.


Perinteistä rakkain ja tärkein on päästä laulamaan Hoosiannaa ensimmäisen adventtisunnuntain messuun. Niinpä suuntasimme aamulla askeleemme kirkkoon. Adventti alkoi täälläkin tuttua tutummin: Lapset laulavat edessä "Nyt sytytämme kynttilän", ensimmäinen kynttilä syttyy ja hetkeä myöhemmin saa itse yhtyä "Hoosiannaan", tällä kertaa tosin turkiksi. Eikä vieras kieli haitannut yhtään, messu oli erityisen juhlava ja mieleenpainuva!





Meidät on yllättänyt se, miten paljon täällä pääsee nauttimaan jouluisista asioista, onhan tämän maan valtauskonto kuitenkin islam. Ostoskeskukset ovat täynnä jouluvaloja, osa kaupoista myy joulun tavaraa ja joissakin kuulee jopa joululauluja. Ehkä kummallisin yhdistelmä oli joulukrääsäkauppa joululauluineen, omistajan palvellessa asiakkaita hymyillen musta huivi päässään.



Hämmennys saa jonkinnäköisen selityksen tästä ristiriidasta, kun silmiin osuu ensimmäisen kerran kyltti, jossa lukee "Mutlu yıllar!" tai "Happy New Year!" Täällä joulu ja uusi vuosi sekoittuvat keskenään, "Hoosianna, Daavidin Poika" jää tyystin taka-alalle.

"Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa."

Levollista adventin aikaa jokaiselle!

4 kommenttia:

  1. Turkkilaiset näkee joulussa bisneksen ja ottavat sen ilomielin vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olemme mekin sen tulkinneet. Markinajoulu ei täällä kuitenkaan alkanut vielä lokakuussa, kuten Suomessa joissakin paikoissa. Koko marraskuu on silti täälläkin jo jouluiltu...äh....uusivuoseiltu

      Poista
  2. Sanokaas nyt viisaammat, miten tähän blogiinne saa rss syötteen, niin ei tarvitse facen seulasta etsiä uusia päivityksiä!?

    VastaaPoista