alef-bet

Juu, kielikoulussa ollaan! Ulpan (suom. kielikoulu) alkoi viikko sitten. Kolmena iltana viikossa noin kolmeksi tunniksi suuntaamme askeleemme aivan tuohon nurkan taakse, muutama käännös, ohi Putin pubin ja katumuusikoiden, yli parin kadun ja olemme jo perillä. Viikko sitten aloitimme miinustasolta ja nyt olemme kirineet juuri ja juuri nollatason pluspuolelle.,,"hitaasti ja hyvin epävarmasti".

Kipoja riittää joka makuun

 Yleensä olemme paikalla hyvissä ajoin viiden kieppeillä. Kotitehtävät, noin kymmenen-viisitoista virkettä hebreaksi kirjoitettuna, jätetään opettajan pöydälle. Samalta pöydältä napataan itselle kertausmoniste ja eikun kynä sauhuamaan ennen kuin opettaja tulee puoli kuuden aikaan luokkaan. Ai, miksikö teemme virkeet ennen tunnin alkua? 

Puoli kuusi opettaja saaapuu luokkaan. Tähän mennessa meitä on opettanut viisi eri naista. On jakkupukuista nutturapäistä, vaaleaa ja tummaa, hymyileväisempää ja totisempaa, tiukempaa ja hauskempaa....mutta KAIKKI yhtä "sata lasissa", ja juuri siksi teemme kertausmonisteen etukäteen. Tunnin aikana ei ole minkäänlaista mahdollisuutta pohti kirjaimia ja kirjoittamista. Koko kolme tuntia on sellaista tykistystä, että jos hetkeksi ajatus herpaantuu, niin peli on menetetty. Kuulet oman nimesi tai opettajan sormi osoittaa vähän väliä juuri sinua ja silloin pitää olla valmis vastaamaan tai kysymään, ja kyllä todellakin, hepreaksi.

Kielikoulukurssillamme on yli kolmekymmentä oppilasta. Joku on tullut Israeliin hetki tai hieman kauemmin sitten, kuka mistäkin syystä. Luokasta löytyy meidän suomalaisten lisäksi saksalaisia, turkkilaisia, amerikkalaisia, venäläisiä, ukranalaisia, espanjalaisia, ranskalaisia, englantilaisia, islantilaisia, korealaisia ym. On niitä, jotka tekevät aliyah:n (juutalaisten paluumuutto takaisin Israeliin), toiset ovat tulleet töihin, joku opiskelemaan kieltä ja kulttuuria tai musiikkia yliopistoon ja toiset vain vapaaehtoisesti opiskelemaan kieltä. 

Huolimatta siitä, osaako jo kirjaimet ja jopa puhua hieman tai lukea hebreaa, tuntuu kaikille opettajan tykitys olevan suhteellisen piinallista. Vauhdista huolimatta tunnelma tunnilla on kuitenkin hauska, eikä virheiden tekeminen ja "pihallakuinlumiukkona" oleminen ole noloa tai ikävää. Vaikka me aloitimme nollan alapuolelta, niin lähes kaikki mumisevat, ynisevät ja hapuilevat oikeita sanoja ja sanamuotoja oman nimensä kuullessaan opettajan suusta. Hurjan hyvä, että tähän ikään mennessä on oppinut nauramaan itselleen.

Ehkä parhaiten tuota tuntien intesiteettiä ja uuden opittavan asian määrää kuvastaa vieressäni istuvan englantilaisen miehen sanat. Olimme kirjoittamassa vihkoihimme kotiläksyvirkeitä englanniksi, kun kuulen hänen kysyvän: "How do I write English?" Pienen naurun remakan jälkeen me lähimpänä istuvat totesimme: "From the left to the right!" Kaiken tuon oppituntien tykityksen ja heprean oikealta vasemmalle kirjoittamisen jälkeen on hieman itsekullakin kirjoituksen suunta hukassa....

Joku viisas on joskus sanonut:"Niin monta kieltä kuin opit, niin monta elämää elät". Voipi olla, että tämä heprean elämä jää elämättä....mutta ei vielä kuitenkaan luovuteta! 

Työkielenä meillä täällä on englanti. Sekä Israelin että Länsirannan puolella lähes kaikkialla ja kaikkien kanssa asiat selviävät englanniksi, ja lapsista sekä nuorista huomaa, että he haluavat puhua englantia. Ongelmia kielen kansssa tuleekin lähinnä kaupassa. "Kysyvä ei tieltä eksy" ja kaupassakin aina löytyy ystävällisiä sieluja, jotka haluavat auttaa ja kertoa, mitä purkit ja purnukat sisältävät.

Kuitenkin, niin kuin monesti aiemminkin, olemme huomanneet, kuinka iloisia paikalliset ovat meidän yrittessämme sokeltaa heidän kieltänsä. Pikkuisen tervehdykset ja kiitokset paikallisella kielellä synnyttää aina ystävällisen, iloisen hymyn kasvoille. Joten! Kyllä sitä vaan paremmin ja enemmän sisälle kulttuuriin ja ihmisten elämään pääsee, kun jonkun aikaa repii hiuksia päästään oppiakseen hepreaa!  "LEHITRAOT!" (See you!)