O Man!

Lapsuudesta muistan monta mystistä tarinaa, joissa seikkaillaan erityisissä paikoissa, joissa kaikki on jotenkin merkillisesti, nurinpäin, vinossa, pientä, suurta, jotenkin suuresti oman maailmamme vastaista. Näitä ovat Liisa Ihmemaassa, Ihmemaa OZ, Akun ja Roopen seikkailu neliönmuotoisessa maailmassa, jne. Vanhempana olen lukenut tai katsonut saman teeman ympäriltä Truman storya, Tolkienia, Hot Fuzzia, jne. Mutta kukaan ei ollut kertonut minulle Omanista. Sinne ei tarvitse mennä kaninkolosta tai vaatekaapista, vaan voi tilata ihan normaalin lentolipun.

Toki tiesimme Omanin tai ainakin suunnilleen, missä se sijaitsee. Siinä Jemenin vieressä, johon Chandler Bing matkusti Jemenroadille. Omanissa oli myös pelkkiä (Oman)wayta. Kaduilla ei ole nimiä, vaan pelkät numerot. Nämä eivät ole missään loogisessa järjestyksessä maantieteellisesti, vaan teitä luultavasti numeroidaan niiden valmistumisen mukaan.

Oman on pinta-alaltaan noin Suomen kokoinen sulttaanikunta Arabian niemimaan kaakkoiskulmassa. Maassa asuu reilu pari miljoonaa omanilaista ja vajaa pari miljoonaa siirtotyöläistä, pääasiassa Intiasta, Pakistanista ja Bangladeshista. Oman on alueelle tyypillisesti islamilainen maa, joka elää öljystä. Siinä oikeastaan kaikki, mitä maasta tiesimme ennen reissua.

Lähdimme siis työreissulle Omaniin, jonka pääkaupunki Muscatissa sijaitsee Lähetysseuran tukema Al Amana- keskus. Keskusta johtaa suomalainen kollegamme, jonka alaisena toimii pari amerikkalaista ja muutama paikallinen työntekijä, Mukava oli tutustua myös Suomesta saapuneeseen Lähetysseuran volunteeriin. Etelästä päin Omaniin lensi tansanialainen ryhmä, jonka kanssa pääsimme tutustumaan erikoisen isäntämaamme elämänrytmiin. 

Maata johtaa täydellisen itsevaltiuden omaava sulttaani. Toisin kuin monet historian tuntemat "rakastetut johtajat", sulttaani on erittäin suosittu ja kansansa rakastama. Maassa on kyllä parlamentti, muttei puolueita ja parlamentin asema on vain, no se vaan on ehkä siksi, että on kiva olla parlamentti. Omanilaisten pukeutumistapa on sananmukaisesti hyvin kaksijakoinen. Miehistä suurin osa pukeutuu valkoiseen kansallisasuun ja naiset mustaan, huivilliseen kaapuun. Sukupuolien moninaisuus ei selvästikään ole tullut siellä muotiin, vaan sateenkarivärien tilalla on hyvin mustavalkoinen ajattelu, sananmukaisesti

Jo lentokentälle saapuminen oli elämys. Aivan uusi kenttä oli komea, lievästi sanoen suureellinen. Mutta sana suurellisuus alkoi kärsiä matkan aikana inflaation. Kuulimme, että Oman oli ollut melkoinen takapajula nykyisen sulttaanin tullessa valtaan 1970-luvun alussa. Maassa oli silloin ollut kahdeksan autoa ja kuusi kilometriä päällystettyä tietä????? Tämän jälkeen muutos on ollut valtava. Lentokentältä matkasimme läpi Muscatin modernien kaupunginosien halki komeaa uutta moottoritietä pitkin. Tietä, tai risteileviä teitä reunustivat uuden kauppakeskukset, hienoistohotellit, ferrariliikeet ja vähän syrjemmällä oli tavallisten tasalakkien bemarikaupat. Siellä täällä näkyi palmuilla reunustettuja bulevardeja. 

Silmät ympyräisinä katselimme ensimmäisinä päivinä tätä kaikkea. Joka puolella oli äärettömän siistiä, Lähi-idälle niin omaleimaisesta roskaamisen kulttuurista ei ollut tietoakaan. Vastaantulevat ihmiset olivat äärettömän ystävällisiä, puhuivat hyvää englantia kohteliain sanankääntein. Edes vanhan Muscatin basaarissa eivät kauppiaat olleet muuta kuin kohteliaan innokkaita esittelemään myynnissä olevia tavaroita. Parin päivän päästä tuntui, että tämän täytyy olla feikkimaa, suuri kulissa, jonka taakse pitäisi päästä kurkistamaan. Mistään emme vain löytäneet backstagea.

Tansanialaisten ystäviemme kanssa opettelimme uskontodialogia tutustumalla sekä islamilaisiin että kristillisiin teksteihin yhdessä. Vierasjoukkomme oli arvovaltainen, kymmenen muslimeja ja kristittyjä yhdessä edustaneen tansanialaisen vieraan joukossa oli arkkipiispa (sama, joka siunasi meidät Turussa matkaan toukokuussa 2017 <3), piispa ja sheikki sekä Lähetysseuran kollegamme . Arvovaltainen delegaatio oli paikallaan, kun istuimme Omanin uskontoministeriön hulppean viraston hulppeassa pyöreässä pöydässä, äärettömän miellyttävän sheikin vieraana. Itse sitä mietti suuressa nahkatuolissa, että kyllä on erikoiseen porukkaan joutunut maalaispoika Suomen länsirannikolta.

Toki mursimme myös sukupuolten raja-aitoja. Saimme kutsun Omanin turismiin keksittyvän oppilaitoksen opetustiloihin. Siellä saimme valmistaa itse lounaamme. Päätimme, että nyt opetuskeittiössä pääsevät toimimaan miehet. Tansaniassa ei miehillä ole mitään asiaa keittiön puolelle. Oli hienoa seurata, kun arvon piispat ja sheikit paistoivat sipulia, valmistivat kastiketta ja maustoivat ruokia innostuneina kun pikkupojat. Lopputulokset saivat ylpeät hymyt huulille.

"Ihmeistä suurin joka näi näkemättä"- laulaa Eppu Normaali. Mutta me näimme, ehkä sen suurimman ihmeen. Sultan Qaboos Grand Mosque on mykistävä. Se on valtava, 2000-luvun alussa valmistunut kompleksi. Naisten tilaan mahtuu vajaa kahdeksan sataa rukoilijaa ja miesten tilaan noin seitsemän tuhatta. Piha-alueilla voi aikaansa viettää reilu kaksikymmentä tuhatta ihmistä.

 Kokoa suurempi ihme oli suunnattoman kalliit materiaalit, joita rakennus piti sisällään. Meille kerrottiin, että rakennuskustannusten laskeminen lopetettiin noin 3,5 miljardin rialin, eli noin 8 miljardin dollarin jälkeen. Semmoista.

Hassua oli, että me suomalaisina olimme eniten vaikeuksissa kielen kanssa. Omanilaiset puhuvat hyvää englantia, samoin kuin vierasjoukkomme Tansaniasta. Mutta suuri osa omanilaisista puhuu myös swahilia!? Swahili on kielenä kehitetty arabiasta. Omanilaisilla on pitkät ja tiiviit suhteet Afrikan itärannikolle, itse asiassa siellä asuu lähes yhtä paljon omanilaistaustaisia ihmisiä kuin varsinaisessa Omanissa. Eli arabian puhujalle swahili on helppoa ja myös päinvastoin. Kyllä tämä maailmankolkka oli ihmeellinen. 

Jos Yyteristä loppuu hiekka, ei hätää, Omanista saa sitä lisää.

Ei ole helppoa olla sulttaani. Jos tekee merelle mieli vaikka kalaan, ei ole helppoa tehdä päätöstä. Mennäkkö tuolla vasemmanpuoleisella omalla veneellä vai oikeanpuoleisella?