tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

perjantai 16. marraskuuta 2018

kallis maa

Oletteko koskaan törmänneet tuttuihin sanoihin, joilla on aivan eri merkitys jollekin toiselle kuin sulle tai sillä toisella ei ole mitään käsitystä suomenkielisestä sanasta, joka itsellesi on ihan arkipäivää?


Kun kankoopeeläinen muuttaa Luvialle, ensimmäinen kokemus on pysähdyttävä. Pysäytyksen syy ei pelkästään ole kauniin kunnan (nyk. Eurajoki) merenläheisyys, vaan yhtälailla luvian murre supernopeasti puhuttuna; puheen parsi koostuu itselle tutuista, "puolikkaista" sanoista höystettynä sanoilla, joita et ole koskaan kuullutkaan (riukkhänt=västäräkki), mutta ne kuulostavat suomelta. Hyvin pian omat lapsetkin jo osasivat luviaa: "An mul vett". Kyl mul koulus läksy tul."

Kankoonpeeläiselle 'kippi' tarkoittaa kaivurin kauhaa, raumalainen ystäväni kuitenkin kertoo lapsensa olevan 'kippi' sairastaessaan. Veljeni vaimo kertoo jonkun ajaneen autolla pahki eli päin hirveä. Naapurimme Luvialla eivät ymmärtäneet, että voisimme yht'äkkiä käydä Turussa illan aikana. Turku oli heidän mielestään liian kaukana yht'äkkiselle vierailulle.




Viimeisen runsaan kahden viikon aikana olemme kuitenkin yht'äkkiä käyneet koto-Suomessa ja Istanbulissa. Meillä oli tiukka viikko Suomessa. Viime kesänä ostamamme rivitalo-osake oli tyhjentynyt, ja lähdimme täältä Jerusalemista muuttamaan maallista omaisuuttamme uuteen kotiimme. ONNEKSI olimme jo suurimman inventaarion tavaroillemme tehneet runsas vuosi sitten muuttaessamme pois Luvialta 20 vuoden jälkeen. Ja vielä suuremmaksi onneksi olin kesällä pakannut lähes kaiken valmiiksi pahvilaatikoihin. 

Muutto sujui mukavasti saadessamme avuksi perhettä ja ystäviä. Ahdistus iski siinä vaiheessa, kun tajusimme uuden kodin jo olevan täynnä tavaraa ja edelleen tavaraa oli jäljellä kolmessa kellarivarastossa........MINKÄ IHMEEN TAKIA IHMISELLÄ ON NIIN PALJON TAVARAA!!!!! Ensi kesän lomalla meikäläistä odottaa uusi inventaario!

Parin päivän järjestelyn tuloksena uusi koti alkoi näyttää kodilta, meidän kodilta. Pönttöuuni sai ääressään istujansa, joutsenet huusivat meren lahdella, "pysytään täällä ihan hiljaa vaan, eikä lähdetä minnekään". 




Muutaman päivän päästä pääsimme jälleen muuttopuuhiin Tampereelle. Muutaman liikkuvan muuttujan jälkeen löytyi muuttoauto, jolla mahtui ajamaan kerrostalon matalasta portista oikeaan aikaan (työkoneiden jälkeen) sisäpihalle. Saimmepa vielä kantoapua ystävältä. 

Matka Tampereelta jatkui Jyväskylään, nuoren miehen opiskelijakämpille yöksi. Seuraavana päivänä Mäntsälään nuorta paria tervehtimään ja koiruuksia lenkittämään. Yöllä ajoimme Kauniaisten kautta nuorimmaista moikkamaan. Vielä ennen paluuta Jerusalemiin ehdimme haravoida pienen pihamme. 

Väsyneinä, mutta todella onnellisina uudesta kodista ja perheen näkemisestä, savukalan ja makkaran syömiseen panostaneena, palasimme Israeliin.  



Olen aina pitänyt Suomea kalliina maana. Onhan se kallis moneen maahan verrattuna, mutta Israelissa asuessa tuntuu Suomen hintataso erittäin mukavalta. Maitolitra maksaa täällä 5.90-10 shekeliä eli noin 1.40-2.40 euroa. Juustojen hinta on kaksinkertainen ja lihakin kalliimpaa kuin Suomessa. Kananmunakennosta joutuu pulittamaan jopa kolminkertaisen summan. Lohta saa tuplahinnalla, eikä se edes ole ollenkaan niin hyvää kuin Valtasen kala Satakunnassa. Hedelmät ja vihannekset saa Suomessa halvemmalla kesäaikaan, muuten hinnat ovat lähes samat.

Onneksi meitä on täällä vain me kaksi. Hikeä pukkaa pintaan pelkästä ajatuksesta, että vanhaan malliin keittelisin ruokaa kuudelle hengelle!





Viikonloppuna piipahdimme Istanbulissa. Löysimme halvat lennot ja päätimme lähteä moikkaamaan siellä vielä olevia ystäviämme. Samalla teimme treffit sinne kuopuksemme kanssa, joka kyläili kummipoikansa perheen luona. 

Miten voi ollakaan Istanbul edelleen niin kaunis, Bosborin salmi, kaupungin mielettömät istutukset ja erityisesti Aasian puolen siisteys. Turkkilainen palvelu pelasi edelleen samaan, tuttuun ja ystävälliseen malliin. (Liikenne ja ihmisten paljous olivat edelleen kalabalik!) Erityisesti oloa hiveli kaupungin törkeän halvat hinnat ja suomalaisille euroille suotuisa valuutan arvo 1€=6.1TRY.

Matka lentokentältä majoituspaikkaamme maksoi 2€, kolmen hengen ravintolaillallinen 30€, kanadöner 1,50€, nahkaiset miesten talvikengät 25€, parit farkut ja gollepaidat yhteensä noin 30€ jne. 







Virkistävän minilomakin loppuu ainakaan. Jerusalemin kotiin oli kiva palata. Tavallinen arkikin on mukavaa. Viime viikolla minulta kysyttiin, mitä työkseni täällä teen ja miltä se tuntuu. Kysyjä kysyi ihan tosissaan, ei vain kohteliaisuuttaan, ja oli valmis kuulemaan hieman syväluotaavamman vastauksen. Työ on työtä Suomessa ja muualla. Olosuhteet, työtehtävät ja sisällöt vaihtelevat. Uusi työ aina mukanaan uudet haasteet. Täällä haasteet ovat erilaiset kuin opettajan työssä Suomessa. Kuitenkin tässä monisäikeisessä ja -kerroksisessa poliittisessa ja uskonnollisessa kontekstissa huomasin kysyjälle vastaavani, että pidän työstäni ja se haastaa minua positiivisesti. Eikö silloin ole arki ihan mukavaa, kun on mukava työ ja vieläpä, kun tuon 24/7  työpariaviopuolisoukkoni kanssakin asiat rullaa mukavan sopuisasti pääsääntöisesti.....(onneksi meillä on useampi huone kotona, joihin voi välillä eriytyä ja onneksi televisiosta voi seurata sekä kiekkoa että Netflixin romantiikkaa).


Tällä kertaa jäi sekä uusi koti että Istanbul kuvaamatta. Päivityksen kuvat ovat Tel Avivista, Florentin kaupunginosan katu- ja galleriataidetta. On muuten vierailemisen arvoinen kaupunginosa. https://www.touristisrael.com/florentin/367/




3 kommenttia:

  1. Olipas teillä paljon kaikenlaista , ja kiva että saitte tavaranne muutettua uuteen kotiin. Jeps, perustarvikkeet ´kuten juuri maito, munat, ja juustot ovat nykyään kalliita täällä, toista se oli ennen. Sen vastapainoksi sitten yrttipuskat ovat isoja ja edullisia.Jerusalemissa ei taida olla SuperCOfixia , josta ostan esim, maidon, kirsikkatomaatit, paprikat , salaatin ja pari muuta asiaa, siellä kun ovat halvempia. Aikoinaan täällä oli tosi halpaa Suomeen verrattuna, nyt on vähän toisinpäin kun käy ruokakaupassa, ainakin noihin perusjuttuihin verrattuna. Florerentin onkin ihana,juuri eilen tuli siellä käveltyä:)

    VastaaPoista
  2. P.S. Juustojenkin hinta riippuu siitä mistä niitä ostaa,esim, minulla täällä Holonissa on keskustan alueella kauppa, missä aina joitain juustoja todella halvalla, esim, ennen SUomeen lähtöä oli pitkään herkullista fetaa tarjouksessa alle 15 shekelin kilohintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, Florentin on kyllä ihana, siellä on sellainen oma hauska tunnelmansa.
      Aiemmin täällä turistin roolissa havaitsimme myös Israelin olevan Suomea halvempi. Nyt on aivan toisin. Kiitos noista vinkeistä, täytyy katsella, jos vaikka täältä löytyisi Supercofix.

      Poista