kulttuurit kohtaavat

Huh, huh! Mikä vauhdikas viikko!

Kauan sitten, kun olin lukiolaisena paikallisessa, kankaanpääläisessä pitseriassa töissä,oli pomollani päivittäin tapana huokaista: "Mikä kirjoittamaton laki se on, että asiakkaat tulevat aina yhtä aikaa?" Sama yhtäaikaisuuden kirjoittamaton laki on menneen viikon aikana tavoittanut myös meidät. Paikallinen kulttuuri on meitä kouluttanut monessa hetkessä, monella tavalla erityisesti kuluneen viikon aikana. 

Teemme työtämme sekä Israelissa että palestiinalaisalueilla. Viikottain ajelemme sujuvasti läpi check pointtien suuntaan ja toiseen. Useinmiten palatessamme Länsirannan puolelta, meitä ei edes pysäytetä, vaan sotilas kurkkaa auton ikkunasta pikaisesti sisään ja näyttää kädellään, että jatkakaa matkaa vaan. Olemme myös jo oppineet ne tsekkarit, joissa pitää aina pysähtyä ja näyttää passia. Silloin meiltä kysytään, mistä tulemme ja missä asutte. Pari kertaa auton takaluukku on avattu ja sinne on pikaisesti kurkattu.

Tsekkareiden läpi kulkee myös paljon palestiinalaisia Israelin puolelle mm. töihin joka päivä. Heille kulkeminen on paljon haastavampaa. Ensinnäkin pitää olla lupa, työlupa tai lupa tulla kutsuttuna. Riippuen tsekkarista ja päivän ajankohdasta läpipääsemiseen voi mennä aikaa puolesta tunnista kolmeenkin tuntiin. Kyllä sitä joutuu melkoisen aikasin aamulla nousemaan, jos kulkee Ramallahista Jerusalemiin töihin aamu kahdeksaksi ja vietät aikaa check pointilla kolme tuntia. 

Viikko sitten lähdimme Länsirannan kumppanimme, luterilaisen kirkon koulujen rehtorien ja sosiaalityöntekijöiden (suomalaisittain kuraattorien) kanssa tutustumaan pohjois-Israelissa sijaitsevaan Mi'ilyan kylään, jossa on myös yhteistyökoulumme. Olimme mielestämme suunnitelleet ja  valmistelleet matkan ajoissa, kirjoittaneet ja lähettäneet kutsut kulkulupia varten ja ilmoittaneet aikataulun matkakumppaneillemme. 

Päivää ennen selviää, että yksi sosiaalityöntekiöistä ei saa lupaa, eikä pääse siis lähtemään. Muilla on jo olemassa pidempiaikainen lupa. Lähdemme aamulla ajoissa matkaan. Työkaverimme noutaa ryhmän Beit Jalasta Betlehemin läheltä ja ajoi nopeamman tsekkarin kautta Israelin puolelle. Tämän jälkeen oli tarkoitus napata meidät kyytiin matkan varrelta ennen ajamista ruuhkaisemmalle tarkistuspisteelle, Ramallahiin hakemaan lisää porukkaa. Heti alussa selviää, että tarvitsemmekin toisen auton, koska mukana on huonovointisia. Otamme toisen auton ja lähdemme peräkkäin hakemaan viimeistä matkustajaa. 

Matkan varrella ilmenee, että Ramallahin tarkistuspiste on aivan täynnä sinä aamuna, joten päätämme ajaa sisälle Länsirannalle molemmilla autoilla, napata viimeinen kyytiin ja lähteä kohti pohjoista ja ylittää raja vasta siellä uudelleen. Kun olemme saaneet viimeisen kaverin kyytiin, pohtiessamme ääneen tarkistuspistettä pohjoisemmassa, kuulemme, että emme voi ajaakaan sinne asti, sillä yhdellä ei ole lupapaperia mukana ja pohjoisemmassa aina tarkistetaan kaikkien lupa/passi. Hups! Autossa olevat paikalliset kertovat, että kannattaa yrittää lähellä olevaa tarkastuspistettä, kuulemma siellä tuskin koskaan pysäytetään ja kysytään papereita. Hiljaisuuden valitessa lähestymme tsekkaria, hidastamme, hymyilemme ja pääsemme molemmat autot läpi ilman pysäytystä. HUH!

Tässä vaiheessa olemme jo aivan auttamattomasti aikataulusta myöhässä.  Jerusalemin aamuruuhka, kahvipaussi matkalla ja perille saavumme kaksi tuntia jäljessä sovitusta ajasta. Vastassa meitä on hymyilevä arabikristitty koulun rehtori ja kaksi ystävällistä katolista sisarta. Noh, sen olemme jo oppineet, että harvemmin täällä aikataulut pitävät, sitten aloitetaan, kun kaikki ovat paikalla. Aina kuitenkin kovasti pahoitellaan omaa myöhästymistä, mutta vastaanotto on arabikahveineen joka kerta, myöhästymisistä huolimatta, ylen ystävällinen.

Meillä oli hieno yhteinen päivä Mi'ilyan Notre Damen lukiossa. Rehtori kertoi leadership-ohjelmasta ja esitteli kouluaan. Oppilaat tervehtivät meitä käytävillä iloisesti ja pääsimme päivän aikana itsekin tekemään jouluaskarteluja.





Koulun painopisteenä on taideaineet ja teknologia. Lisäksi 30 oppilasta joka vuosiluokalta osallistuu leadership-ohjelmaan, jota itse vertaisin suomalaiseen tukioppilas-(kirkon)isoskoulutus yhdistelmään. Tämä johtajuuskoulutus ei jää vain koulun seinien sisäpuolelle, vaan sillä on suuri merkitys koko yhteisölle, tässä tapauksessa Mi'iliyan kylän kristityille. Nuoret kasvavat vastuullisuuteen omassa yhteisössään ja kokevat oman osuutensa tärkeäksi.

Tällaiset täysin kristityt kylät ovat jo kovin harvinaisia täällä Mestarimme syntysijoilla, sillä kristittyjen määrä on merkittävästi vähentynyt alueella viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tällä hetkellä heitä arvioidaan Israel-Palestiinassa olevan pari prosenttia reilusta 10 miljoonasta "Pyhän maan" asukkaasta. Saimme myös kierroksen Mi'ilyan kylässä, josta löytyy linnoitus keskiajalta ja pääsimme sisälle upeaan kirkkoon. Iltapäivällä lähdimme takaisin onnellisina ja virkistyneinä matkan annista. On hyvä välillä päästä pois tutuista ympyröistä.

Viikonlopun viettoon lähdimme kibbutsille. Olimme luvanneet apumme lasten- ja nuorten ohjelmaan arabikristittyjen leirillä. Valmistelut ja suunnitelmat oli tehty ja pakkasimme autoon muun materiaalin lisäksi tietysti mölkyn ja sählymailat ja -pallot. Aivan kaameassa kaatosateessa ajelimme jälleen kohti pohjoista. Matkalta soitimme vetäjäpariskunnalle, että ihan emme ole sovittuna aikana perillä sateesta johtuen. No he eivät ole kuulemma edes vielä lähteneet, eli ei hätää.

Kibbutsilla oli suloinen, pieni eläintarha.

Jos siis lähes normi on se, että aikataulut eivät pidä, niin se ei kuitenkaan vielä riitä siihen, että olisi jo kaiken ymmärtänyt tästä kulttuurista. Mahdollista on myös se, että vain juuri ennen leirin alkamista, voi ilmoittaa oman peruutuksen leirille osallistumisesta ja syynä on sade! Ja kun yksi peruuttaa, niin sen mukana monta muutakin...yhteisöllisessä kulttuurissa tietenkin asia on näin! 13 osallistujaa peruuttaa juuri ennen kuin leiri alkaa. Onneksi silti ne loput 30 saapuivat! 

ryhmäneuvottelu

ryhmäneuvottelu osa 2

hyvä paimen

hengen hedelmä

Kyseessä oli meidän ensimmäinen leiri täällä. Monta yhteneväistä elementtiä Suomen leireilyihin löytyy paikallisesta tavasta. Ja tottahan toki täällä pitää leireillä olla ihan omakin twistinsä. Jos Suomessa noudatetaan tarkasti suunnitelmaa, niin täällä sillä ei ole niin väliä, vaan mennään sen mukaan, mikä toimii parhaiten....ja aivan mielettömän hienoa oli huomata, miten kaikki kuitenkin meni just parhaimmin päin, vaikka suunnitelma ei aina pitänytkään. Kaikille meille jäi hyvä mieli uusista kohtaamisista ja yhdessäolosta. Tärkeimmällä sijalla kuitenkin oli täälläkin Sana ja rukous. 

Juutalaisten hanukka, valon juhla alkaa joulukuun alussa, kun taas kristityt sytyttävät ensimmäisen adventtikynttilän ja joulun odotus alkaa. Ensimmäinen joulunavaus oli YMCAn pihapiirissä. Ihana joulutunnelma lauluineen ja glögeineen, joulupukkikin oli paikalla.

mandariinit ovat jälleen kypsiä poimittaviksi

"...asun kopperossa, asunnossa jossa voi nukkua ja kylpeä, oon siitä hyvin ylpeä. On puhtaita molemmat neliöt", laulaa Eput. Jep, muutimme jälleen! Maali uuden kotimme seinissä alkoi kupruilla, lattiaa avattiin hieman ja huomattiin, että suihkukaapin putki on jo "tieskuinkamontavuotta" vuotanut lattian alle. Edessä on remontti, jossa lattiaa avataan isolta alueelta koko asunnossa. Nyt sitten majailemme ennen Suomen joululomaa "puhtoisissa neliöissä". Takaisin tullessa muutamme loppuremontin ajaksi tuttuun, keskuksella olevaan kotiimme, joka on siihen mennessä tyhjentynyt nykyisistä asukkaistaan. Tänään jo naurattaa tämä ainainen muuttaminen, mutta eilen oli jokseenkin kypsä fiilis matkalaukkuja ja kasseja täynnä olevassa autossa....

koti numero 3

Sådant är livet!