Puhelin uinnilla ja muuta mukavaa

Ei sitä ihmisrukka muista terveenä ollessaan olla kiitollinen. Kun sitten iskee tavallinen flunssa kuumeiluineen ensin viikoksi ja päälle puolikuuloisuus toisen korvan tulehduksen takia vielä toiseksi viikoksi, niin silloin päättää olla valittamatta yhtään mistään, kunhan vain taas tulisi terveeksi.

Lääkärissä on tullut rampattua parin viikon sisällä useammin, lähinnä siksi, että työpaikka vaatii poissaoloon lääkärintodistuksen heti ensimmäisestä sairaslomapäivästä. Välillä on tullut piipahdettua töissäkin päiväksi tai kahdeksi, mutta niin on vain sairastelu ottanut joka kerralla niskalenkin. Alkuviikosta lääkäri suorastaan komensi meikäläisen lepäämään ja kirjoitti paperiin viiden päivän makuutuksen. Siinäpä koulun sijaisten järjestelijä taputti innoissaan karvaisia käsiään. Huonoa omaatuntoa kokien lähetin viikon tuntisuunnitelmat eteenpäin, toisen puoliskoni vakuutellessani minulle, että luokka ja suomioppilaat selviävät viikon ilman minuakin.....niin kai...."ja sitten jäi ne äitienpäivälahjatkin tekemättä"....

Jotta koko päivitys ei olisi sairaskertomusta, on meillä muutakin tapahtunut. Meidän sakin nuorimmaisen olo ja elo Istanbulissa lähestyy loppuaan. Matkan varrella takataskuun on jäänyt paljon uutta talletettavaksi. Kuopuksena on ympärillä aina ollut joukko sisaruksia, nyt vuosi pitkälti kului perheen ainokaisena. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sosiaalisena luonteena nuori mies olisi täälläkin kerännyt porukkaa ympärilleen.

Heti alussa kävi ilmeiseksi uusi rooli suomalaisyhteisön keskellä. Kuopuksemme toive isoveljeydestä sai siivet alleen. Pienet ja vähän isommat pellavapäät hyvin luontevasti adoptoivat itselleen uuden isoveljen. Pikkuisimman kaverin kanssa kuopuksemme loi ainakin ihan varmasti elinikäisen yhteyden saadessaan toimittaa kummisedän virkaa ensimmäistä kertaa elämässään. Kastetilaisuus Istanbulin luterilaisen seurakunnan messussa oli liikuttava.

Koulussa ensimmäisen viikon "kattelemisen" jälkeen on luokkakavereista muodostunut hauska porukka. Koulupäivät sujuivat mukavasti yhdessä. Merkittävimpään rooliin kuitenkin jo heti ensimmäisenä Istanbulin päivänämme nousi nuori herra T. Ensi tapaamisesta lähtien löytyi yhteinen sävel: huumori, musiikki, pelit ja muut jutun aiheet...äidin silmiin se näytti siltä kuin nämä kaverukset olisivat tunteneet toisensa aina. Vuoden aikana monet yökyläilyt puolin ja toisin, peli-istunnot,  Yemek Zepetinit, coca colat ja Burger Kingit teki arjesta mukavan.

Vuosi kului uskomattoman nopeasti, ensi viikolla on aika pakata nuorimmaisen sähkörummut ja muut, palata koto-Suomeen yhdessä täällä viimeiset viikot aikaansa viettäneen isoveljen kanssa. Sitä ennen oli tärkeää saada Ibulin porukka kasaan, pelata, uida, syödä ja kahvitella yhdessä. Toisaalta haikeaa, mutta mieli niin kiitollisena, että on tällaista porukkaa saanut oppia tuntemaan.

Päivityksen kuvat ovat tällä kertaa suurelta osin matkaltamme Efesoon, Paavalin jalanjäljiltä, juu nou. Pääsimme vapuksi mukavien ystäväperheiden vieraaksi Izmiriin. Lauantaina meitä kuljetettiin ihmettelemään Efesoa. Aloitimme kierroksen ns. yläportilta. Ihmettelimme esiin kaivettuja raunioita, teatteria ja pylväsrivein reunustettua katua. Mutta se oli vasta alkua. Matka jatkui terassitalolle, jossa oli esillä huoneistoja, joissa näkyivät hienot värikkäät maalaukset seinillä ja mosaiikeilla koristeltuja lattioita. Mielikuva antiikista on yleensä valkoinen marmori tai keltainen tiili, mutta todellisuudessa marmoripatsaat ovat olleet yleensä värikkäiksi maalattuja ja tiilisissä seinissä on ollut värikäs pinnoite. Voi vain kuvitella, miltä terassitalo on loiston päivinään näyttänyt.

Matka jatkui alaspäin kohti suurta markkinatoria ja valtavaa sisäsatamaa. Vastaan tuli upea kirjaston julkisivu, kirjaston, joka on ollut aikanaan eräs maailman suurimmista. Lähellä oli käsittämättömän kokoinen amfiteatteri, jonka katsomoon edelleen vierailijat "hukkuvat". Teatterin lähistöllä on pääkadun varrella maailman vanhin mainos, jalankuva, jossa mainostetaan luultavasti aikanaan tunnettua ilotaloa. Semmosta se on ollut silloinkin. Muutenkin valtavan kokoiset ja näyttävät Efeson rauniot saavat miettimään ihmiselon ja kokonaisten kansojenkin elämän haurautta. Satojen tuhansien asukkaiden rikkaasta metropolista ei ole jäljellä kuin jäänteet turistien ihmeteltävänä. Tuskin loistonsa päivinä asukkaat saattoivat kuvitella moista kohtaloa kaupungilleen ja koko
elämäntavalleen.

Amfiteatterin korkean katsomon huipulla istuskellessa katse tapaillee horisontissa valtavan markkinatorin ääriviivoja pylväsriveineen. Kun antaa katseen liukua torialueen oikealle puolelle, hahmottaa suuren sisäsataman hahmon ja sen takana kaukana hohtavat jättiläiskokoiset satamamuurin jäänteet. Mieleen nousevat Raamatusta Salomon sanat:

Saarnaaja 1:
2. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
3. Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?
9. Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.
10. Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.
11. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.

Niin ja se puhelin....no se pääsi uimaan vessanpyttyyn, tippui takataskusta. Tekevälle sattuu ja onpa tarinoita kerrottavana jälkeenpäin. Ei, ei sitä otettu enää käyttöön!