tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Penniless people of Bulgaria

Perheen Istanbulin yksikön vanhempi mieshenkilö pääsi tuulettumaan Eurooppaan saakka. Reissussa oli mukana kourallinen rentoja suomalaisia miehiä, joiden kanssa tila-Mersussa matka sujui rattoisasti. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen, joista suuri osa kului Istanbulin ruuhkissa, olimme jo EU:n rajalla. Odotin innolla, miltä tuntuisi saapua kotoiseen omaan Eurooppan Uniooni, jonka eräs tähti Suomi on. Aika pian tullin jälkeen sain huomata, että Bulgaria oli vähän erilainen tähti Euroopan lipussa.


Mieleeni tuli satakuntalainen pitkän linjan hieno rock-bändi Penniless. Yhtye aloitti uransa nimellä Penniless people of Bulgaria, mutta Bulgariasta saamansa kritiikin jälkeen kaverit muuttivat nimen, niin että se on jo vuosia ollut pelkkä Penniles. Mielestäni muutos oli hätiköity, ainakin bulgarialaisten närkästyminen oli ehkä vähän liioteltua. Tuntui kuin olisi vääntänyt kelloa lähes sata vuotta taaksepäin, siis Turkista katsoen.


Ajoimme pienen välipysähdyksen jälkeen Peshteran kaupunkiin, jossa oli oikein mukava uudehko hotelli odottamassa meitä. Peshtera sijaitsi keskellä upeita vuoria ja laaksoja, mutta oli kyllä muuten varsin harmaa kaupunki. Bulgaria on hyvin vanhaa kulttuurialuetta, mutta kansa on nähnyt monenlaisia vaiheita ja vallanpitäjiä. Näistä vaiheista kerrotaan Peshterassa EU-tuella korjatussa roomalaisaikaisessa linnoituksessa. Elämä ei ollut aina helppoa.



Legioonalaiset olivat jättäneet vartian jälkijoukoksi. Joutais jo eläkkeelle.

Pääsimme ajamaan isoilla mönkijöillä vuoristossa vanhaa antiikinaikaista roomalaista tietä. Ovat ne roomalaiset olleet taitavia rakentajia. Nämä kivetyt tiet ovat yhdistäneet Rooman valtakunnan alueet toisiinsa, niitä pitkin on kulkenut kovia kavereita, legioonalaisia, ristiretkeläisiä, janitsaareja ja nyt karskeja suomalaisia matkalaisia. Historiasta kiinnostuneena miehenä yhdistyi kaksi upeaa asiaa; sain ajaa vuoristossa ikivanhaa roomalaista tietä pitkin ja vielä erittäin tehokkaalla mönkijällä!





Tutustuimme Peshteressa millet-kansan pariin perustetun seurakunnan toimintaan. Saimme osallistua myös paikallisen seurakunnan pastorin syntymäpäiväjuhliin. Köyhistä oloista olevat ihmiset olivat erittäin sydämellisiä ja ottivat vieraat iloisesti vastaan. Vieraanvaraisuus ja lähimmäisenrakkaus ei ole riippuvainen lompakon paksuudesta vaan sydämen alttiudesta.


Mukavien muistojen lisäksi Bulgariasta tuodaan Turkkiin tietysti..?.. possua ja myös juustoa. Turvallinen ja tuttu Lidl palveli nälkäisten kristittyjen tarpeita ja täydet kylmäkassit tungettiin matkalaukkujen uumeniin. Turkin tullissa jouduimme vähän tarkemman syynin kohteeksi ja jouduimme esittelemään lihaostoksiamme virkailijoille. Sattuneesta syystä virkailijoilla ei ollut tarvetta näille tuotteille, joten saimme tuoda kinkkumme ja pekonimme kotiin saakka. Kiitokset matkatovereille, oli oikein mukava ja antoisa reissu. Seppo rules!

4 kommenttia:

  1. Oli varmasti hieno reissu. Huippua, ettei makkaroita ja pekonia viety teiltä. Harvoin on kylmälaukut noin jalossa käytössä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän olisi pitänyt tuoda, Saksalainen ja bulgarialainen possu oli hyvää, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, tai liian aikaisin...

      Poista
  2. Ihana, ihana Bulgaria. Sieltä ei koskaan voinut poistua ilman käyntiä BILLAssa:). Ja tuleville matkoille vinkiksi: Muistakaa ostaa Peshterasta kenkiä. Minulla on sieltä hankittu monet kengät ja vieläkin saan niistä suomalaisilta työkavereilta kehuja:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Oli niin paljon muuta "kiirettä", että kuljin vain kenkäkauppojen ikkunoiden ohi, harmi. Seurueen kokeneemmat kyllä kehuivat halpoja kenkiä, mutta kuljettivat minut vain kaupoille Lidliin, semmosia kavereita, possu oli tärkeämpää ;)

      Poista