Karanteenikonkarit

Elämä kulkee kahdessa kerroksessa. On karanteeni, jossa arjen rutiinit ovat rajalliset ja tylsistyminen koittaa helposti. Toisaalta maailman muutos on niin nopeaa, että ajatus, ymmärrys ja ennen kaikkea tunne-elämä ei ehdi pysyä mukana. Me käymme läpi nyt molempia. Vielä viime viikolla täydensin keittiön ruokavarastoja mahdollisuuksien mukaan Israelissa. Nyt olemme purkaneet jo laukkumme Porissa. Miten tähän oikein tulimme?

Istanbulin kentällä. Surrealistinen ilmoitustaulu, keltaisella lukevat lennot peruttu.

Pakattu 

ja siivottu

Korona ja karanteeni. Koko maailma pohtii näitä kahta käsitettä, niiden vakuttavuutta ja varautumista. Toimenpiteet ja niiden ajoittaminen vaihtelevat maittain. Israelissa ja palestiinalaisalueilla toimet ovat olleet nopeammat ja kireämmät kuin Suomessa. Kolmisen viikkoa sitten oli viimeiset päivät, jolloin pääsi vielä käymään Länsirannalla. Sen jälkeen siellä suljettiin kaikki, koulut, julkiset kokoontumiset, turistinähtävyydet, jne. Osa turistiryhmistä jäi jumiin Betlehemin hotelleihin. Israelin puolella tuli määräys, että kaikki Betlehemin seudulla käyneet ovat kahden viikon karanteenissa. Meiltä oli juuri Kirsi, Iina ja volunteerit vierailleet Betlehemissä, joten 14 vuorokauden karanteenia vietettiin "perhepiirissä" keskuksella. Tuona ensimmäisenä karanteenijaksona niin Palestiinan kuin Israelin viranomaiset kiristivät arkielämän määräyksiä. Israelissa aluksi kaikki 10 hengen tapahtumat kiellettiin ja pian määrä laskettiin viiteen henkeen. Ravintolat ja kahvilat saivat myydä tuotteita vain ulos. Lopulta sallittiin vain aivan pakollisissa asioissa liikkuminen, liikkuminen sallittiin vain 10 minuutin päähän kodista. Riskiryhmien tulee pysyä sisällä asunnoissa tapaamatta ketään muita kuin perheenjäseniä. Palestiinan viranomaiset taas määräsivät täydellisen ulkonaliikkumiskiellon, jota mustat viranomaisten autot valvoivat kaduilla. Saimme tietoa tilanteesta Betlehemin alueella asuvien ystäviemme lähettämistä viesteistä ja videoista. Surullista on, että jännitys kristittyjen ja muslimien välillä kasvaa. Yhteenotoiltakaan ei siellä vältytty.

 

Viimeisiä lenkkejä ulkona, vielä joku muukin oli kävelemässä

Hiljentynyt Montefioren alue

Kuin viikkoja tai kuukausia jatkuva sapatti...

Eri yhteistyötahojen kanssa olemme puhelimessa ja internetissä pohtineet tulevaisuutta ja yhteistyömme jatkoa. Betlehemin suunnalta kuulimme, että huhtikuun alussa päättyvää poikkeustilaa tullaan jatkamaan ainakin toisella kuukaudella, eli lukuvuosi tulee todennäköisesti olemaan ohi. Israelin puolella Notre Damen koulun rehtori Eyad uskoi koulujen alkavan vasta syksyllä. Notre Damen ja Ylöjärven lukion yhteistyö jää odottamaan parempia aikoja, toivottavasti vierailut pääsevät syksyllä käyntin. Katolisen hepreankielisen seurakunnan nuorten tapahtumat ja leirit on kevään osalta peruttu. Luterilaisen seurakunnan isoskoulutus kuten myös yhteisleiri ruotsalaisen nuorisoryhmän kanssa siirtyy. Toiveissa vielä on, että yhteisleirin toinen vaihe toteutuisi elokuussa.

Mutta työmme jatkuu ns. etätyönä. Pidämme palaverit puhelimessa, lähettelemme sähköpostilla ajatuksia puolin ja toisin. Laadimme isoskoulutusmateriaalille jatkoa. Koulujen Leadershipin pilottivuoden yhteenveto pitää laatia etäyhteyksien kautta ja myös suunnitella toisen vuoden ohjelmapaketit siirtymävaiheineen uuden ikäluokan liittyessä mukaan. Töitä siis riittää, vaikka koulujen opettajien, rehtorien ja sosiaalityöntekijöiden nauravat kasvot, hyväntuoksuinen arabikahvi, iloiset tervehdykset, Pjotorin ja Daniellan leppoisa naljailu, Eyadin rohkaisevat eleet, Fursanin lähimmäisenrakkautta julistavat silmät, kaikki jää nyt vain mielikuvina ylläpidettäviksi.

Hebreankielinen konsertti juuri ennen kuin karanteenit iskivät. Siis joltain toiselta aikakaudelta.

Niin siis etätyötä Suomessa. Kuten edellä totesin, työ siirtyi määräysten mukana internettiin ja puhelinkokouksiin. Lähetysseura kutsui volunteerit pois työalueilta ja siinä lähti meiltä viimeinen lähityön vastuu. Sitten meidän piti nopeasti punnita, missä etätyötä teemme. Astmaatikkona ja allergikkona Kirsi kuuluu ns. riskiryhmään, eli Israelissa täyden karanteenin alle. Työkautemme oli päättymässä toukokuun lopussa, mutta sinne hankittuja lentoja ei enää ole. Myös lapsemme ja tietysti muu perhe on kaikki Suomessa. Koronaa ei pääse sinänsä pakoon, ei ainakaan Suomessa, joka on päättänyt vain hidastaa, ei estää sen leviämistä. Mutta jouduimme nopeasti pohtimaan, missä meistä on ehkä eniten hyötyä ja vähiten vaivaa?

Karanteenissa kotipihalla Suomessa.

Päätimme palata nyt Suomeen, kun se oli suhteellisen kivuttomasti mahdollista. Teemme viimeiset kaksi kuukautta töitä täältä etänä. Kovinta lähtöpäätöksessä oli se, että olimme kipuilleet pari edeltävää kuukautta, jatkammeko toiselle työkaudelle vai palaammeko Suomeen. Olimme tehneet lopullisen päätöksen paluusta vasta muutamaa viikkoa aikaisemmin ja ilmoittaneet vanhoille työnantajille paluustamme sorvin ääreen. Meidän siis piti pystyä palaamaan kesäksi kotimaahan. Mutta meidän piti lahjamuistojen kanssa kertoa asia kasvokkain kaikille rakkaille ystäville ja yhteistyökumppaneille ympäri Pyhää Maata. Nyt kertominen vaihtui digitaaliseen muotoon. Lahjat jäivät Felm-keskuksen kaappeihin. Aiomme palata noutamaan ne, kun lennot alkavat uudelleen ja liikkuminen sekä tapaamiset Israelissa ja Länsirannalla ovat mahdollisia. Ehkä se tapahtuu loppukesällä, ehkä vasta syksyllä. Mutta haluamme vielä juoda hyvät arabikahvit, syödä kosherleivokset ja nauraa yhdessä.

Vaikka työmme ei Lähetysseurassa jatku, niin yhteys näihin ihmisiin tulee säilymään. Rukoilemme ja tuemme heitä niin kuin vain osaamme. Ehkä tämä etätyömahdollisuus valmistaa myös tekemiseen pitkälle tulevaisuuteen. Kiitos kaikille lukijoille ja kiitos erityisesti kaikille, jotka ovat rukoilleet työmme ja kohtaamiemme ihmisten puolesta. Herra näyttää miten kaikki tulee jatkumaan. Siitä sitten uudet päivitykset.