Vihdoinkin lämpenee!

Nyt olen aivan vakuuttunut, että lempivuodenaikani on kevät. Kevät on ihanin Suomessa, Istanbulissa ja Israelissa. Suomen kevään yltiömäistä vaaleanvihreyttä ei voita mikään. Siihen ei kyllästy koskaan, ja aina se tuntuu yhtä uskomattomalta. 

Vihreys valtaa myös Israelin keväisin. Aina muuten tylsän ruskea maa kasvaa nurmea ja kedoilla kukkivat moninaiset kukkaset punaisina, keltaisina, sinisinä ja oransseina. Paimenet tuovat lampaansa ja vuohensa jopa keskelle kaupunkia aterioitsemaan herkullisille nurmille. Ruokaa on tarjolla sen verran paljon, ettei lampaita kiinnosta ollenkaan lähteä takaisin kotiin. 

Noin viikko sitten työmme johdattivat jälleen kohti Nasaretia. Kun ajelemme pohjoisemmaksi, maisemat muuttuvat jopa kotoisan suomalaisiksi havupuineen. Nasaret on pohjoisen alueen suurin kaupunki, jossa suurin osa asukkaista on arabeja, joista n.70% muslimeja ja n.30% kristittyjä.

Tällä kertaa emme ehtineet kiertelemään kaupunkia, vaan meitä odotti parisen kymmentä nuorta. Arabikristittyjä täällä Pyhässä maassa on enää noin kaksi prosenttia väestöstä. Gazassa kristityt ovat jo aivan marginaalissa. Niin oudolta kuin se tuntuukin, kristittyjen määrä täällä kristinuskin syntysijoilla pienenee koko ajan.

Haluamme olla vahvistamassa alueen kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen nuorten identiteettiä.  Ryhmä eri kirkkokuntien nuoria Galilean alueelta kokoontui jälleen yhteiseen päivään. Osa nuorista tuntee jo toisensa edellisen tapaamisen pohjalta, mutta mukana on uusiakin kasvoja. 

Jokainen nuorten päivä rakentuu tutustumisesta, leikeistä, peleistä, Raamattuopetuksesta ja keskusteluista. Merkittävää on myös, erityisesti tässä kulttuurissa, istua yhteisen pöydän äärelle aterioimaan. 

Suomalainen isoskoulutus on enemmän kuin oiva työkalu nuorten päivien järjestämisessä. Ensimmäisellä tapaamisella vain me olimme järjestäneet ohjelmaa. Nyt järjestettyyn päivään löytyi vastuunkantajia nuoristakin. 

Koskettavinta oli huomata nuorten kristittyjen halu auttaa muita, niitä, joilla ei ole oikein mitään. Sellaisiakin tästä maasta löytyy. Nämä perheet tulevat Afrikasta paremman elämän toivossa. Äidit ja isät työskentelevät pitkiä päiviä. Sen ajan lapset viettävät erittäin pienissä tiloissa, jota ei voi kutsua edes päivähoidoksi. Kesäkuumalla lämpötila nousee sietämättömäksi, mutta muuallekaan ei voi lähteä, sillä vakituisia hoitajia 40-50 lapselle on kaksi. 

Nämä nuoret haluavat auttaa. Heräsi ajatus lelujen ja vaatteiden lahjoittamisesta pääsiäisen ja joulun aikaan. Kaikilla oli yhteinen halu siitä, että saisivat viedät lapset puistoon. Siellä on tilaa juosta, pelata, leikkiä, nähdä muutakin kuin vain pieni suljettu tila, ja siellä voi vaikka syödä jäätelöä. Joku mainitsi senkin, että kun nuoret käyvät siellä kerran ja tulevat uudestaankin, lapset ymmärtävät, että nämä haluavat huolehtia, eivät tule vain kerran katsomaan ja ihmettelemään.

Lapset ja nuoret ovat meidän tulevaisuus! Siksi ei ole aivan yhdentekevää, millaisia malleja heille annamme ja millaiseen ajatteluun kasvatamme heitä. He ovat tulevaisuuden päättäjiä. Tässä ympäristössä syntyi upea keskustelu nuorten kanssa Jeesuksen antamasta rakkauden kaksoiskäskystä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi. Helppoa se ei ole kenellekään meistä. Yksi nuorista totesi, että helppoa on rakastaa kaveria, mutta Jeesus käski rakastaa vihamiestäkin. Kohtaamiset ovat ensisijaisen tärkeitä. Näitä kohtaamisia eri ryhmittymien välillä yritämme täällä järjestää. Kun siihen toiseen tutustuu, niin ei se enää olekaan niin pelottava.

Tänä yönä saamme jälleen ystäviä kylään <3. Näkevätköhän tullessaan Ben Gurionin kentällä tänään tällaista, mitä itse näin pari viikkoa sitten.