Suomalainen itsenäisyyspäivä on harras ja rauhallinen. Päivällä syödään perhepiirissä, seurataan Tuntematonta telkkarista kahvittelun lomassa, käydään ehkä sankarihaudalla viemässä kynttilä, katsotaan puolustusvoimien paraatia ennen saunaa ja sitten valmistaudutaan pääjuhlaan. Lähes koko kansa on mukana presidentinlinnassa itsenäisyyspäivänjuhlassa. Jos ei ole kutsua tipahtanut postilaatikosta, niin silmä kovana seurataan kotisohvalta, kuinka kättely sujuu, millaiset puvut ja mitä paikalle päässeet merkkihenkilöt tuumaavat itsenäisyydestä. Ikkunoille on sytytetty pari kynttilää, mutta muuta räiskettä ei kotien pihoista naapuristoon välity.
Israelissa on paljon samaa ja kuitenkin kaikki ihan eri tavalla. Itsenäisyyspäivää edeltää sodissa ja terrorissa kuolleiden muistopäivä. Kaupat ja suurin osa ravintoloista sulkee ovensa kuuden-seitsemän aikaan illalla. Tasan kahdeksalta koko kansa pysähtyy merkkiäänen soidessa. Oli hämmentävän koskettavaa katsoa, kun ihmiset ja autot pysähtivät, kaikki seisoivat hiljaa, osa katse alas painautuneena, merkkiäänen soimisen ajan. Itkumuurille oli kutsuttu 70 vuoden aikana menehtyneiden omaisia, joita Israelin presidentti kävi tapaamassa. Kuulimme, että paikalle olisi kutsuttu myös "vastapuolen" menehtyneiden omaisia, jos asia on näin, on sen sanoma surun keskellä toivoa luova.
Raskas historia ja haastava nykyisyys tekevät sen, että varsinainen itsenäisyyspäivä Israelissa on yhtä juhlaa. Siihen ei suhtauduta kevyesti, mutta ihminen ei jaksa kuitenkaan vain surra. Itsenäisestä valtiosta ja oman suvun selviämisestä osaksi uutta Israelia otetaan kaikki irti. Juhla alkaa juutalaiseen tapaan aattona, jolloin illan pimetessä kadut täyttyvät karnevaalitunnelmissa kulkevista ihmisistä. Esiintymislavoja on pystytetty ympäri Jerusalemia. Mekin vaelsimme ihmismassan mukana lavalta toiselle. Riittävillä desibeleillä ilmoille tuubattu teknobiitti tuntui luissa asti. Itsenäisyyspuiston mahtavat ilotulitukset saivat tälläiset suomalaiset maalaiset haukkomaan henkeä. Onneksi lopulta löytyi "aikuisten" rauhallisempi sisäpiha, jossa elävä musiikki (huom!) oli säädetty sopivalle volyymin tasolle. I feel goodin ja Kissin lisäksi ammattimuusikot soittivat hebrealaisia hittejä. Koko päivän oli joka puolelta kuultavissa Israelin euroviisuvoittaja vuodelta 1979, Hallelujah. Siihen kappaleeseen tiivistyy paljon ihmisten tunnelmia juhlinnan keskellä.
Olihan sitä paraatiakin. Varsinainen itsenäisyyspäivä 19.4. alkaa verkkaisesti. Osa kaupungin lavoista oli jatkanut tanssittamista aamuun asti, joten ei ole ihme, että kaupunki ei ole heti ihan virkeimmillään. Ehkä juuri siksi sotilaallisen voiman näyttäminen keskittyy taivaalle. Sitä on paljon mukavampi seurata aamukahvi kädessä omalta parvekkeelta, tai sitten ihan vaan puistonpenkillä makaillen, jos askeleet eivät ole vielä ehtineet kotiin saakka.
Sieltä puistosta ei taida kannattaa edes poistua, jos aurinko paistaa jo täydeltä terältä. Itsenäisyyspäivää vietetään nimittäin perheen tai koko suvun kanssa puistoissa. Jerusalemin kymmenet puistot täyttyvät kaupunkilaisista, jotka ovat rahdanneet mukaan kaikkea mahdollista. Tärkein näyttää olevan grilli ja hyvä ruoka. Sen ympärille kootaan tuoliryhmiä, katoksia tai jopa telttoja, Jokainen perhekunta on vallannut oman nurkkansa tai puunalusensa puistosta. Kenelläkään ei näytä olevan kiirettä mihinkään. Hiiligrillien käry, erilaiset aromit, musiikki ja puheensorina täyttävät aurinkoisen päivän ainutlaatuisella tunnelmalla. Piittalan perhe taitaa lähteä grilliostoksille, jotta voi ensivuonna parkkeerata herkkuineen mukavan puistonpenkin viereen.
Mites on? Joko Suomessa on grillikausi avattu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti