tukevasti tuuliajolla

tukevasti tuuliajolla

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Bono ja Elvis


King David hotellissa bongaa siellä vierailleiden kuuluisuuksien nimiä ja kuvia.
OHO! Onpa aika kulunut nopeasti, viime päivityksestä on jo monta viikkoa. No, siihen on syynsä. Kaksi neljästä nuoremmasta Piittalasta saapui meitä vanhuksia ilahduttamaan ja samalla tietty pitivät meidätkin kiitettävästi liikkeessä. Heidän pariviikkoisen lomailunsa jälkeen koitti työtekijäpäivät Kyproksella ja sitten pitikin jo vähän rauhoittua kaikesta menosta ja aktiviteetista ihan vaan työpäivän ja kielikouluiltojen lomassa löhöämällä soffalla ja tyhjentäen aivonsa Solsidanin tai Friendien kanssa. 

Pyhän haudan kirkolla väkeä riitti pääsiäisen myötä.


Tällä kertaa turistimme ehtivät Jerusalemin lisäksi Masadalle ja Kuolleellemerelle, Tel Aviviin ja pohjoiseen Tiberiaksen ja Golanin ympäristöön.

Lähdimme kohti ihanaa Välimerta ja Tel Avivia, kun ilma hieman viileni Jerusalemissa. Tel Aviv on aina hieman lämpöisempi. Ihan samat intressit ei turisteillamme olleet, kuten ehkä kuvista huomaa. Onneksi kaikki näki haluamansa ja paljon oli yhteisiäkin toiveita.


Ylös Jaffan vanhaan kaupunkiin

...ehkä kaunis tai sitten ei....



Jos toinen tyytyi kuvailemaan maisemia ja sotamuseoiden sisältöä, niin toisen piti päästä lautailemaan Välimeren aalloille, vaikka aallot olivat huonot! 



Matkalla pohjoiseen, Galilean järven lähettyville, poikkesimme Beit Sheaniin, joka on yksi Israelin vanhimmista kaupungeista. Marko ja pojat olivat löytäneet jo vuoden 2013 reissullaan huippuhyvän ravintolan, johon myös nyt piipahdimme syömään. Alkupalat on huikeet ja ILMAISET ja sen lisäksi ei meinaa jaksaa syödä pääruokaa. 


Onneksi oli kova nälkä Sachnen (GanHashlosha) luonnonpuiston upeissa vesialtaissa uimisen jälkeen. Paikka on uskomattoman kaunis, joidenkin mielestä maanpäällinen Edenin puutarha. SUOSITTELEN, jos matkailette täällä päin. Vesi luonnonlähteissä on ympäri vuoden 28 asteista. Kirsikaksi kakun päälle uiskentelevat pikkuriikkiset kalat, jotka syövät jalkapohjiasi niin, että kutitukselta ei voi olla nauramatta. 






Golanilla meitä odotti upeat maisemat, toisinaan havupuut ja vihreys muistutti aivan koti-Suomea. Jännitystä matkaan lisäsi kiemurteleva serpentiiniitie ja Syyrian rajan läheisyys. Kartasta naisväelle selvitettiin, missä ja kuinka lähellä ovat kapinallisten joukot, hallituksen joukot ja heikentyvä ISIS, jonka meitä seurannut poliisi kertoi olevan alle kilometrin päässä. Ihan pakko oli hieman mennä kyykkyyn suojabunkkerin taakse....


Siellä se Syyrian raja on. 


Tämä pieni fransiskaani kirkko on rakennettu v. 1861 paikalle, jossa Jeesus aterioi opetuslastensa kanssa kuolleista ylösnousemisensa jälkeen.
Safedin sympaattisia kujia - yksi juutalaisten pyhistä kaupungeista (muita ovat Jerusalem, Tiberias ja Hebron).


Masada ja Kuollutmeri






Jerusalemin ulkopuolella parinkymmenen minuutin ajomatkan päästä löytyy Elvis-kahvila. Tietääkseni Elvis ei kuitenkaan ole näillä main koskaan vieraillut......



IDF-tankkimuseo

Latrunin munkkiluostarin viiniviljelmät

Vainojen museo - Yad Vashem. Täällä ei halua kuvata, Vaikuttava paikka. http://www.yadvashem.org/
Tällä viikolla vietimme holokaustin muistopäivää. Juhlallisuudet ulottuivat useammalle päivälle. Tiistaina, juuri vierailessamme Jordanian ja Pyhän maan luterilaisen kirkon uuden piispan luona, kuulimme yleisen äänimerkin. Piispa nousi ylös ja kertoi, että nyt vietämme hiljaisen hetken. Tuon kahden minuutin ajaksi koko Israel pysähtyy, autot, pyörät, jalankulkijat...

Juutalaisryhmä keskuksella, kitarassa keskuksen isäntä Seppo Paulasaari.

Jaffa-katu

Ihania kujia riittää tutkittavaksi.




Täällä tämä arki rullaa jo mukavasti. Joka päivä löytyy uutta ja mielenkiintoista. Jerusalemissa historia ja nykyhetki kulkevat käsikädessä, juutalaiset, muslimit ja kristityt sikinsokin, uskonnot ovat läsnä kaikkialla. Oman lusikkansa soppaan laittaa valtava turistien joukko ja dramaattisemmat pyhiinvaeltajat. Kielten sekamelskassa on hauskaa arvuutella, kuka mistäkin päin maailmankolkkaa tulee. Itse yrittää ymmärtää monenlaisuutta ja sen eri vivahteita, ja kuitenkaan sitä kaikkea ei pysty ymmärtämään tällä parin kuukauden kokemuksella. Mutta jos kuitenkin sitten pikkuhiljaa....leat, leat!

Mutta hei! Miten olisi bussipysäkkikirjasto ;) !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti