Karanteenia ja mullistuksia

Kevät 2020 tullaan kirjoittamaan historiaan suurin kirjaimin. Miten ja millaisessa sävyssä, se jää nähtäväksi. Ihminen elää aikansa historiaa hyvin läheltä, hyvin harvoin pystyy yhtä selkeästi näkemään maailman mullistuksia niiden keskellä elettäessä. Nämä muutokset hahmottuvat usein vasta ajan kulumisen myötä. Nyt muutosten vauhti on ollut niin nopea, että jos jättää iltauutiset välistä, ei tiedä millaiset säännöt aamulla arkea sanoittavat. Kuvitelkaa itse, jos joku olisi sanonut tammikuussa, tai vielä helmikuussa, että Suomeen on kohta vaikea päästä lentäen ja Euroopassa on käytännössä sisärajat kiinni, olisi tällaista henkilöä pidetty mielikuvitusmaailmassa elävänä. Tai jos olisi ostanut pari- kolme viikkoa sitten kärry kaupalla vessapaperia ja pari kassillista käsidesiä, olisi saanut ihmetteleviä katseita osakseen. Nyt kauppiaan täytyy mennä väliin plussakorttiasiakkaiden tapellessa viimeisestä pirkkarullapaketista.

Taideteokset ovat Jerusalemista, Mamilla-ostoskadun varrelta.

Israelissa laitettiin eilen kaikki kiinni, siis käytännössä kaikki. Vaillinainen hepreankielentaito hankaloittaa kaiken ymmärtämistä, mutta koulut, ravintolat, kahvilat, jne ovat kiinni. Kaikkia kehoitetaan pitämään kahden metrin välimatkaa lähimmäisiinsä. Kadut ovat autioita, sapatin loppumista tuskin huomasi. Uutiset pursuavat tietoja Koronasta, karanteenista. Mekin jouduimme laskemaan päiviä, Kirsi joutui kahden viikon karanteeniin käytyään Betlehemissä. Karanteeni päättyy nyt maanantaina. Minä (Marko) ja Elina tulimme Suomesta juuri ennen karanteenin laajentamista kaikkiin Euroopasta tulleisiin. Mutta hissukseen ollaan, ruokaa on onneksi viikoksi kotona, töitä hoidetaan tietokoneella ja muuten Netflix täyttää vapaa-aikaa. Samalla seurataan Suomen tilannetta, pääseekö Matias lomille osallistuakseen kirjoituksiin, jatkuuko Johanneksen opiskelut ja milloin, suljetaanko Annamaijan koulu, loppuuko Eerolta järjesteltävät lennot, mitenkäs omat vanhemmat sulattelevat tilannetta?

On ollut aikaa pohtia, mitkä ovat olleet tähän mennessä oman elämäni suuret muutokset, ne joissa on ymmrtänyt yhden aikauden päättyneen ja uuden alkaneen? Ensimmäinen muutos, josta on jotain mielikuvia, oli isän armeijaan lähtö. Pikkupoikana yritin piilotella isän kenkiä lomien loppuessa.  Suuri mullistus oli kun muutin toiselle luokalle Porista Kankaanpäähän. Yksinkertainen, märän asfaltin hajuinen lapsuus lukuisten pihan kaverien keskellä päättyi. Melkoinen mullistus oli, kun Lorvikadun mummula lakkasi joskus lukioikäisenäni olemasta kokoontumispaikka, jossa jaettiin "oikeutta ja tietoa" koko suvun kesken. Armeija oli tietysti nuorelle miehelle oma muutospaikkansa, mutta sen ymmärsi loppuvan aamujen mukana. Tärkein muutos oli, kun sain sanoa rakastamalleni tytölle Tahdon. Vaikka en aina ole avioliiton aikana muistanut käyttää yhtä positiivista ilmaisua, on se hetki, jonka pohjalle on rakentunut maan päälle kaikki. Vielä tuo tyttö on jaksanut kanssani tätä matkaa rakentaa.

Olen saanut kasvaa maalla, osaksi ihan maalaistalossa. Suuren muutoksen ymmärsin, kun isovanhempieni viimeiset lehmät vietiin pois. Tutut lehmipolut, haan suuri kivi, jolla olin käynyt lukemattomat länkkärien taistelut, viljamyllyn ääni, tuoreen aiv-rehun tuoksu, makaaminen heinäkärryjen päällä käsi köydestä kiinni pitäen ja katsellen kuinka Fordson Majorin pakokaasu värjää ohikiitävien koivunoksien takaista sinitaivasta. Tai rauhoittava lypsykoneen tasainen hyrinä mummun laulua säestäen. Kaikki tämä katosi viimeistään lehmien mukana karjankuljetusautoon, vaikka 25-vuotiaana en ollut hetkeen juossut inkkaria leikkien.

Isyys, hetki jolloin sain ottaa maailman kauneimman ja pienimmän ihmeen omille käsivarsilleni. Tällä matkalla ollaan, vaikka oma asema on muuttunut. Suuria mullistuksia siihen on sisältynyt. Annamaijan ensimmäinen kouluaamu, jokaisen lapsen ensimmänien kouluaamu vei palan rinnastani, koti, johon he olivat kasvaneet, kävi vähä vähältä liian pieneksi. Kuopuksemme Matiaksen kohdalla sain olla vuoden koti-isänä äidin viimeistellessä opintojaan, mutta sen jälkeen Matias vietiin hoitoon. Matias joutui luopumaan kokopäiväisestä kodista aiemmin kuin muut, mutta onneksi hän sai parasta tilalle ja hoitopaikasta muodostui toinen koti Willisin perheen luona.

Elinan lähtö Meksikoon vaihto-oppilaaksi. Se miltä tuntui hyvästellä rakas, kaunis tytär kokonaiseksi vuodeksi, luottaa siihen että joku muu pitäisi hänestä huolta. Annamaijan häät, se hetki kun olimme kahdestaan Ahlaisten kirkon parvella odottamassa häämarssin alkamista. Onneksi siellä oli maailman paras Eero, jolle olin tytärtäni luovuttamassa,

Olemme muuttaneet kolme kertaa ulkomaille. Ensimmäinen ei olut niin suuri muutos, tai ei tuntunut siltä, koska lähdimme koko perhe. Mutta Istanbuliin lähtiessä matka linja-autolla Porista lentokentälle oli todella vaikea. Tytöt olivat omillaan, Luvialle jäi yksin Johannes, vähän siskon valvovan silmän alle, suorittamaan lukionsa viimeistä vuotta. Vaikka Johannes vakuutti olevansa iso poika ja tiesin hänen tulevan luoksemme syyslomalla, olevamme joulun Suomessa ja lukuloman viettävämme yhdessä Istanbulissa, itkin silti hiljaa sitä luopumisen tunnetta bussin ikkunaa vasten metsämaiseman vilistessä taustalla ohi.

Israeliin lähtö taas merkitsi kahden kymmen vuoden historian myymistä Luvialla. Maailman paras pihasauna, lasten leikkipaikat ja tutut lenkkimaastot. Ja koirien häkit. Niin kuinka merkittävä osa lemmikeistä voi tulla perheen elämää ja arkea. Vallu ja Venla olivat kuin näkymätön side koko perheen kesken, silloinkin kun jokainen ulkoili jo enemmän kodin ulkopuolella kuin sen tontilla. Vallun poismeno oli minulle eräs elämäni suuria kipuja. Vasta silloin ymmärsin kuinka rakkaan ja tärkeän ystävän menetin ja sen mukana suuren palan historiaa. Venlasta jouduimme luopumaan vähitellen, Luvian kodin myötä Venla muutti parhaaseen vanhainkotiin Villen ja Mariannen luokse ja lopulta Israeliin kantautui myös tieto Venlan poisnukkumisesta.

Niin täällä Jerusalemissa olemme nyt päättelemässä omaa työkauttamme. Elämämme tulisi joka tapauksessa mullistumaan, paluu Suomeen tuo mukaan uudet haasteet. Se tapahtuu nyt suurempien muutosten kehyksissä. Mutta jos nyt peilaan noita edellisiä muutoksi tähän nykyiseen, niin "pientä on silakat joulukaloiksi". Me selviämme tästäkin. Taivaallinen Isä on kirjoituttanut Raamattuun 365 kertaa; "Älkää pelätkö". Mistä me siis olisimme huolissamme, nurkan takana on aina jotain uutta kristittyinä voimme luottaa, että edessä on paras.

Omanissa